{ Vierailuista }
Tutustu kirjailijavierailuihin
Tutustu kirjailijavierailuihin
Kirjailijavierailulla Lukukeskus tuo kirjailijan ja lukijan yhteen
Lukukeskus välittää kirjailijavierailuita esimerkiksi kouluihin, kirjastoihin, kulttuuritapahtumiin, juhliin tai muihin yksityistilaisuuksiin. Kirjailijavierailuja järjestetään vuosittain yli 1000.
“Kirjailija kertoi valloittavasti ja mielenkiintoisesti omista vaiheistaan kirjoittajana. Osallistujien mielestä aika loppui kesken, mikä on tietenkin aina hyvä merkki. En keksi, miten vierailu olisi voinut olla onnistuneempi. Kuulijoita oli paljon ja palaute heiltäkin jälkeenpäin oli ainoastaan myönteistä.”
“Esitys oli mielenkiintoinen ja kirjailija osasi pitää yleisön otteessaan. Yleisö pystyi vapautumaan ja kyseli sekä kommentoi reippaasti. Leppoisa ja lämmin tapahtuma.”
Kirjailijavieras sopii monenlaiseen oppimiseen
Äidinkielen tunnilla kirjailija voi kertoa kirjoittamisesta, inspiraatiosta, kirjailijan ammatista ja omasta tuotannostaan. Toiminnallisempi tapa tutustua kirjallisuuteen ovat kirjailijoiden ohjaamat sanataidepajat- esim. kummituspaja, sankaripaja tai vaikkapa käsikirjoittajan vetämä dialogipaja. Sarjakuvapaja tai kuvituspaja sopivat kuvaamataidon tunnille ja käännöstyöpaja tuo uutta näkökulmaa kieltentunnille. Tietokirjailija sopii moneen oppiaineeseen- matkakirjailija maantiedon tunnille, historioitsija historian tunnille, runoilija filosofian tunnille tai dekkaristi psykologian tunnille.
Tietokannassa yli 600 kirjallisuuden alan ammattilaista
Tilaajapalvelustamme löydät yli 600 kirjailijan tiedot, aina sarjakuvataiteilijasta kaunokirjailijaan, runoilijaan tai esimerkiksi näytelmäkirjailijaan.
Tietokannan avulla on helppo etsiä kirjailijaa lajityypin tai paikkakunnan mukaan. Kaikki kirjailijamme ovat ammattitekijöitä. Tietokannan avulla tilaus sujuu helposti ja vaivattomasti. Lukukeskus neuvottelee kirjailijan kanssa esiintymisen ajankohdan, palkkion, matkustustavan ja muut yksityiskohdat – tilaajana sinun ei tarvitse kuin kertoa haluamasi ajankohta ja kirjailijatoiveesi, sekä vierailuun liittyvät yksityiskohdat.
Katso tarkemmat ohjeet täältä.
Hinnat ja laskutus
Lukukeskus huolehtii kaikista maksamiseen liittyvistä käytännön asioista. Toimiessaan Lukukeskuksen kanssa tilaaja ja kirjailija voivat varmistua käytännön asioiden sujumisesta. Vierailun jälkeen Lukukeskus laskuttaa tilaajaa ja maksaa kirjailijan palkkion. Lukukeskuksen palvelumaksu kattaa vierailuun liittyvät selvitys- ja paperityöt. Ohjehinnastomme löytyy täältä.
Vinkkejä ja ideoita tilaajalle
Katso koko video (7 min)
Vierailuun voi valmistautua kirjailija Siri Kolun vinkkien avulla.
Tietoa kirjailijoille
Olemme koonneet yhteen usein kysyttyjä kysymyksiä kirjailijavierailuista.
VIRTUAALIVIERAILUT
Kirjailija voi vierailla myös virtuaalisesti! Haluaisiko luokkasi haastatella Eppu Nuotiota Berliinissä? Tai kiinnostaisiko päästä kurkistamaan Terhi Rannelan punaiseen työhuoneeseen? Entä miten elokuvaohjaajaksi opiskeleva Aleksi Delikouras itse esiintyy videokuvan välityksellä?
Tilaa koulullesi tai vaikka paikkakunnan usealle koululle ja kirjastolle samaan aikaan virtuaalinen kirjailijavierailu! Vierailulle voi osallistua useasta paikasta yhtä aikaa ja jakaa kustannuksia.
Lue lisää
Anna palautetta
Kehitämme kirjailijavierailuja jatkuvasti, siksi palautteesi on meille tärkeä!
Tilaaja, siirry lomakkeeseen napsauttamalla tästä
Kirjailijat voivat antaa palautetta oman lomakkeen kautta täältä
Vaaralliset naiset
- aikuisten satutunti

-
“Vaaralliset naiset” -ryhmämme, jännityskirjoja kirjoittavien naisten (Pauliina Susi, Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs ja Tiina Raevaara) yhteisesiintyminen suositussa Reading / Lesung…
Tutustu kirjailijaanSanat haltuun
- raptyöpaja

Uusimaa
Sanat haltuun -raptyöpajassa innostetaan tekstien pariin musiikin ja sanoitusten kautta. Työpajassa analysoidaan tekstin puhujaa, näkökulmaa ja neutraalia kieltä. Ilmoille heitetään…
Tutustu kirjailijaanSalasaaren salapaja
- työpaja

-
Salapaja yhdistää vuorovaikutteisen tarinankerrontaesityksen ja sanataidepajan. Salapajassa kokeillaan yhdessä mitä seikkailija ehtii tehdä tiimalasillisen aikana, kootaan karttoja, kuunnellaan…
Tutustu kirjailijaanFantasiatyöpaja
- viikonloppukurssi harrastajakirjoittajille

Pirkanmaa
Kurssi sopii sekä aloitteleville että edistyneille harrastajakirjoittajille, jotka ovat kiinnostuneet fantasiasta tai fantastisesta tyylilajina. Genrefantasian ohella kurssilla puhutaan tieteisfiktiosta, kauhukertomuksista,…
Tutustu kirjailijaanIhan hatusta!
-kuvakirjapaja

Uusimaa
Ihan hatusta! -kuvakirjatyöpaja perustuu Anne Vaskon kuvakirjatrilogiaan Lentopusu, Poninhäntä ja Hattu (Etana Editions 2019, 2021, 2023), joiden kekseliäät hahmot käsittelevät…
Tutustu kirjailijaan"Kahden maan Ebba"
-työpaja

Uusimaa
Riikka Ala-Harjan “Kahden maan Ebba” -työpajassa pohditaan Ebba-romaanisarjassa esiintyviä perheitä: eroperheitä, yhden vanhemman perheitä, sateenkaariperheitä, uusperheitä, kahdessa maassa asuvia komboja.
Tutustu kirjailijaanAbsurdit aakkoset
-työpaja

Uusimaa
Runoilija Harri Hertellin vetämissä Absurdit aakkoset -runotyöpajoissa tutustutaan saman nimiseen kirjaan pohjautuvien esimerkkien kautta runouteen ja kirjaimiin tavalla, joka osallistaa…
Tutustu kirjailijaanHihkan piirrospäiväkirja
-työpaja

Uusimaa
Hihkan piirrospäiväkirja-työpaja perustuu Kati Launiaisen Hihka-kirjaan. Hihka on syntynyt alunperin Katin omien päiväkirjojen sivuille kiteyttämään tunteita ja tapahtumia. Se…
Tutustu kirjailijaanIhme!
-työpaja

Uusimaa
Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen Ihme! -työpajassa kerrotaan ihan ihmejuttuja Jello ja nolo nokkahuilu– kirjan tyyliin. Liioitellaan superpaljon, paisutellaan överisti…
Tutustu kirjailijaanKauhukirjoittamisen kurssi
-työpaja

-
Kauhukirjailija Marko Hautalan kurssilla käsitellään mm. kauhukliseitä, pelon eri muotoja ja etsitään juuri omalle kirjoittajaluonteelle sopivaa genren alalajia ja tapoja…
Tutustu kirjailijaanKetä minä vakoilisin?
-työpaja

Uusimaa
Ketä minä vakoilisin? -työpaja on suunnattu 2.-6.-luokkalaisille koululaisille. Pajan vetäjänä toimii kirjailija, toimintaterapeutti Nadja Sumanen. Työpajassa Sumanen johdattaa osallistujat ideoimaan,…
Tutustu kirjailijaanKäpykolon väkeä
-työpaja

Uusimaa
Leena Parkkinen (s. 1979) kuuluu sukupolvensa palkituimpiin ja menestyneimpiin kirjailijoihin. Hän on saanut arvostetun Arvid Lydecken -palkinnon, ja hänen kirjojaan…
Tutustu kirjailijaanKäsikirjoituksesta kirjaksi
-työpaja

Pohjanmaa
Onko sinulla valmis teksti, jonka haluaisit julkaista tai onko asia vasta haaveena? Pohditaan yhdessä, millä tavoin oman tekstin voisi…
Tutustu kirjailijaanLohikäärmeen riimikääryleet
-työpaja

Uusimaa
Lohikäärmeiden kasvatuksen asiantuntija, kirjailija Emilia Lehtinen opastaa työpajassa tekemään riimirunoja hauskojen riimikääryleiden avulla. Samalla jaetaan parhaat niksit lohikäärmeiden kasvatukseen. Kohderyhmä…
Tutustu kirjailijaanLorukylpy
-työpaja

Pirkanmaa
Sukella lorukylpyyn! Pia Krutsinin työpajassa maistellaan riimejä, muistellaan perinteisiä loruleikkejä sekä taputellaan ja tömistellään myös uudempien lastenrunojen tahtiin. Yhdessä kokeillaan…
Tutustu kirjailijaanMiten viesti kulkee
-työpaja

Uusimaa
Kuvittaja ja kirjailija Pinja Meretojan Miten viesti kulkee -työpajassa tutustutaan puhelimen lähihistoriaan. Mutta millaista oli viestin kulkeminen ennen puhelinta…
Tutustu kirjailijaanNäin kirjoitat jännitystä
-työpaja

Uusimaa
Miten kasvatetaan tekstin intensiteettiä, miten seisautetaan aika, miten rakennetaan toimivat koukut ja cliffhangerit. Luvassa paljon hauskoja kirjoitusharjoituksia ja hyvä meininki!…
Tutustu kirjailijaanNäkymätön reppu
-työpaja

Uusimaa
Maria Viljan Näkymätön reppu -kirja käsittelee herkkyyttä. Työpajassa pohditaan millainen tuo reppu on, miltä se tuntuu ja näyttää? Ja mitä…
Tutustu kirjailijaanRiimiretki runokaupunkiin
-työpaja

Pirkanmaa
Kuule runokaupungin rytmikäs kutsu! Mitä kaikkea löytyy kaupungista, jonka rakennusaineksia ovat riimit ja mielikuvitus? Pia Krutsinin työpajassa suunnitellaan yhteinen mielikuvituspaikka:…
Tutustu kirjailijaanRunous
-työpaja

Varsinais-Suomi
Kirjailija Niina Oisalo pitää Minustako runoilija? -työpajoja, joissa johdatetaan leikkisästi runojen kirjoittamiseen. Työpajassa tutustutaan helppoihin tapoihin aloittaa runojen kirjoittaminen. Kaiken lähtökohtana…
Tutustu kirjailijaanSorsa Aaltonen ja lentämisen oireet
-työpaja

Uusimaa
Veera Salmen Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet- työpajassa tutustutaan kirjaan. Miltä Sorsasta tuntuu, kun se ei osaa lentää? Miten Sorsa…
Tutustu kirjailijaanUni
-työpaja

Uusimaa
Unesta tarinaksi -työpajassa työstetään sanalliseen muotoon oma uni. Nadja Sumanen alustaa teemaa kertomalla ”unen näkemisen anatomiasta”, uneen liittyvistä käsityksistä ja…
Tutustu kirjailijaanPelko pois ja kynä käteen
-työpajakurssi

-
Kirjoitatko? Haaveiletko kirjoittamisesta, mutta ihmettelet mistä aloittaa? Vaivaako kirjoitusjumi? Pelottaako ihan? Kaipaatko kenties uusia ideoita, pientä sysäystä eteenpäin, palautetta ja…
Tutustu kirjailijaanSalaisuuksien lukupäiväkirja ja Unelmien tarinakirja
-työpajat

-
Salaisuuksien lukupäiväkirja -työpaja Työpajassa askarrellaan oma pieni lukupäiväkirja pääasiassa kierrätysmateriaaleista (poistokirjojen sivut, pakkausmateriaalit, ylimääräiset skräppipaperit ym.) sillä ajatuksella, että…
Tutustu kirjailijaanSukupuolena ihminen
-työryhmä

Uusimaa
Nina Sunin ja Maiju Ristkarin “Sukupuolena ihminen” -tietokirja on ensimmäinen nuorille suunnattu suomenkielinen teos sukupuolen moninaisuudesta ja transsukupuolisuudesta. Se on…
Tutustu kirjailijaanVärldens kortaste bok
-verkstad

-
Under verkstaden presenterar jag hur man på ett enkelt sätt kan skriva en bok. Boken består av pärm, baksida och…
Tutustu kirjailijaanMixed Finns
-yhteisö

Uusimaa
Olemme kirjoittaneet MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan, joka käsittelee suomalaisuutta, mixed-suomalaisten identiteettiä, rasismia ja sen purkamista niin…
Tutustu kirjailijaanAaveita ja salapoliisileikkejä
– työpaja alakoululaisille

Varsinais-Suomi
Kirjailija Marjut Brunilan sanataidepajat vievät mielikuvitusmatkalle palkittujen Immu-kirjojen hengessä. Ryhmissä tutustutaan tarinan keksimisen saloihin kummitusmysteerin keskellä. Terävöitetään aistit, tutkitaan…
Tutustu kirjailijaanNeiti Ö
(Nina Erjossaari)

Varsinais-Suomi
Olen Neiti Ö – Nina Erjossaari – näytelmäkirjailija, dramaturgi ja sanoittaja-lauluntekijä. Olen myös näyttelijä ja improlaulaja. Toteutan biisipajoja ja tarinallisia…
Tutustu kirjailijaanIlari
Aalto

Varsinais-Suomi
Olen arkeologi ja tietokirjailija, ja teen parhaillaan Turun yliopistossa väitöstutkimusta keskiajan tiilentekijöistä. Olen kirjoittanut useita aikuisille suunnattuja kirjoja Suomen keskiajasta,…
Tutustu kirjailijaanMarja-Sisko
Aalto

Pohjois-Savo
Ikäni olen esillä ollut ammattini (pappi) ja monien harrastusteni (aikanaan kunnallispolitiikka, monet järjestöt) kautta. Ääni kuuluu, artikulaatio selkeä –…
Tutustu kirjailijaanReetta
Aalto

Uusimaa
Olen elokuvantekijä ja kirjailija ja käsittelen töissäni usein sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja valtaan liittyviä kysymyksiä. Esikoisromaanini Vadim (2020) sekä toisinkoiseni Musta…
Tutustu kirjailijaanElisa
Aaltola

Pirkanmaa
Olen julkaissut 12 kirjaa, jotka pääasiassa käsittelevät eläinten yhteiskunnallista ja moraalista asemaa. Mukana on sekä toimitettuja tiedekirjoja, monografioita että esseekokoelmia.
Tutustu kirjailijaanReeta
Aarnio

Uusimaa
Olen helsinkiläinen kirjailija sekä äidinkielen ja ilmaisutaidon opettaja.
Tutustu kirjailijaanMarja
Aarnipuro

Uusimaa
Olen dekkaristi ja kirjoitan Kaarina Riikonen ratkaisee -sarjaa. Dekkareideni päähenkilö on keski-ikäinen naistoimittaja, joten puhun mielelläni toimittajan työstä ja ikääntyvän…
Tutustu kirjailijaanHarriet
Abrahamsson

Uusimaa
Föreläser om kreativitet och skrivande och fortbildar årligen vid olika utbildningsinstitutioner. Med mig kan barn få skriva egna snabbpjäser, scener,…
Tutustu kirjailijaanSelja
Ahava

Uusimaa
Olen Porvoossa asuva kirjailija ja käsikirjoittaja. Olen kirjoittanut neljä romaania, joiden käännösoikeuksia on myyty yhteensä 25 maahan. Lisäksi olen tehnyt…
Tutustu kirjailijaanEmma
Ahlgren

Pohjanmaa
Jag skriver om det som skaver och svider, om att befinna sig i ett gränsland. Mellan barn/vuxen, friskt/sjukt, människa/djur. Drömmen…
Tutustu kirjailijaanNiklas
Ahnberg

Uusimaa
Olen kahden pienen lapsen isä, avopuoliso, sekä aikuisten ja nuortenkirjailija. Olen luova kokonaisuuksien hahmottaja ja tarinankerronta on syvällä juurissani. Taustani…
Tutustu kirjailijaanElisabet
Aho

Uusimaa
Kirjoitin ensimmäisen kirjani äitiyslomalla 1986 ja olen kirjoittanut siitä lähtien. Kirjoitan historiallisia romaaneja ja lapsille harrastuksista, aikamatkoista ja seikkailuista. Kerron…
Tutustu kirjailijaanHenry
Aho

Etelä-Pohjanmaa
Olen kirjoittanut kirjoja laidasta laitaan, lastenkirjoista kauhuun. Lähinnä olen tehnyt kouluvierailuja ala- ja yläasteille. Myös lukioihin. Osaan olla helposti lähestyttävä…
Tutustu kirjailijaanTiia
Ahola

Uusimaa
Olen ammatiltani poliisi, ja tutkin työssäni lähisuhdeväkivaltaa. Työni ohella olen kirjoittanut kaksi kaunokirjallista teosta, Seepra joka ajatteli liikaa (Basam Books…
Tutustu kirjailijaanHarri
Ahonen

Pirkanmaa
Olen tamperelainen tietokirjailija ja luontokuvaaja. Toimin tiiviisti luonnon hyväksi luennoilla ja sen ulkopuolella. Olen kokenut esiintyjä, pitänyt noin 460 luentotilaisuutta…
Tutustu kirjailijaanAnte
Aikio

Lappi
Olen saamelaiskirjailija, joka kirjoittaa saamelaiseen mytologiaan pohjautuvaa fiktiota. Olen kirjoittanut suomeksi kaksi kirjaa (Aigi I Jänkäjärven syöverit ja Aigi II…
Tutustu kirjailijaanHeidi
Airaksinen

Uusimaa
Olen sekä kirjailija että kirjoittamisen opettaja. Käsittelen kirjoissani sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiaa Euroopan suurkaupungeissa, ja tämä on erityisosaamisaluettani. Kirjoitan cozy…
Tutustu kirjailijaanElina
Airio

Uusimaa
Esikoiskirjailija ja kirjoittaja (Metsässä juoksee nainen. 03/2022, Gummerus). Opiskellut kirjoittamista kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla 2018-2020 sekä kirjoittajalinjan jatkopajassa 2020-2022. Janoan kirjoittaa…
Tutustu kirjailijaanSari
Airola

Uusimaa
Olen lastenkirjailija ja -kuvittaja. Eläinrakas pedagogi, joka innostuu uusista maisemista. Ihailen lapsiyleisöä ja mahdollisuuksia puhua kirjoista ja tarinoista. Uskon interaktiivisiin…
Tutustu kirjailijaanHeikki
Aittokoski

Uusimaa
Minulla on tavallaan kaksi roolia. Kaunokirjailijana olen humoristi. Esikoisromaani Kunnon kansalainen julkaistiin syksyllä 2024. Tietokirjailijana olen maailman vakavimpien asioiden äärellä.
Tutustu kirjailijaanMetsämarja
Aittokoski

Varsinais-Suomi
Viimeisimmät kirjani Pikkuli sanoo EI ja Pikkuli pelastaa päivän ovat jatkoa vuonna 2011 julkaistulle Lennä Pikkuli, lennä! -kirjalle. Olen myös…
Tutustu kirjailijaanEeva Maria
al-Khazaali

Pohjois-Pohjanmaa
Runouteni on feminististä autofiktiota. Runouteni liikkuu unien ja unenomaisten muistojen ja niiden tulkinnan välimaastossa. Esiintyjänä olen kulkenut pitkän matkan monotonisesta…
Tutustu kirjailijaanRiikka
Ala-Harja

Uusimaa
Kirjoitan proosan lisäksi draamaa, sarjakuvakäsikirjoituksia ja poikkitaiteellisia tekstejä. Olen valmistunut Teatterikorkeakoulusta dramaturgian ja näytelmänkirjoittamisen koulutusohjelmasta.
Tutustu kirjailijaanKirsi
Alaniva

Varsinais-Suomi
Olen julkaissut kolme teosta: Tiiliskivi-palkinnolla huomioidun esikoisromaanin Villa Vietin linnut, erilaisia kuolemaan liittyviä uskomuksia käsittelevän lastenkirjan Luutarhan tarinoita sekä esseististä…
Tutustu kirjailijaanTeija
Alanko

Uusimaa
Olen biologi, kasviarkeologi ja neuloja. Uusimmassa kirjassani kerron tekstiilikäsityön historiasta. Kaksi aiemmista kirjoistani kertoo puutarhahistoriasta. Olen kirjottanut myös yhden omakohtaisemman…
Tutustu kirjailijaanPia
Alapeteri

Uusimaa
Olen ekokriisiin, luonnon monimuotoisuuteen ja kestävään elämäntapaan perehtynyt kirjailija, vastuullisuusvaikuttaja ja suomen kielen laitokselta valmistunut FM. Ennen vapaaksi kirjoittajaksi ryhtymistä…
Tutustu kirjailijaanPäivi
Alasalmi

Pirkanmaa
Debytoin esikoiskirjailijana vuonna 1988. Olen kirjoittanut 29 julkaistua teosta. Olen vieraillut varmaan yli sadassa kirjastossa tai koulussa Suomessa 1988 alkaen.
Tutustu kirjailijaanJouko
Alatalo

Lappi
Olen lukenut noin kymmenvuotiaasta lähtien runsaasti erilaisia romaaneja, tietokirjoja jne. Kirjan kirjoittamiseen sain alkuinnostuksen 1990 luvulla, kun tein sukututkimusta ja…
Tutustu kirjailijaanKatri
Alatalo

Keski-Suomi
Olen julkaissut sekä nuorille että aikuisille suunnattua fantasiaa ja muuta spekulatiivista fiktiota. Olen julkaissut myös yhden realistisen nuortenromaanin. Kirjoittaminen on…
Tutustu kirjailijaanHenrika
Andersson

Uusimaa
Författare och läsinspiratör med nyfikenhet som drivkraft. Jag är utbildad skådespelare och jobbar periodvis också som regissör. Har skrivit hela…
Tutustu kirjailijaanNadja
Andersson

Iso-Britannia
Jag heter Nadja Andersson och jobbar som frilansande illustratör, konstnär och visuell berättare. Jag är född och uppvuxen i Helsingfors…
Tutustu kirjailijaanAnna
Anisimova

Uusimaa
My first book “Nevidimyi slon” was published in 2013 and was included in the 2017 IBBY Selection of Outstanding Books…
Tutustu kirjailijaanMarko
Annala

Pirkanmaa
Olen romaaneissani ja Mokoma-yhtyeeni lyriikoissa käsitellyt rohkeasti arkoja aiheita kuten masennusta, koulukiusaamista ja uskonkriisiä. Lukija- ja kuulijapiirini kokevat teokseni rohkaisevina…
Tutustu kirjailijaanElina
Annola

Uusimaa
Olen helsinkiläinen kirjailija, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä suomi toisena kielenä -opettaja. Olen opiskellut suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja luovaa…
Tutustu kirjailijaanJohanna
Annola

Pirkanmaa
Olen kirjoittanut paljon syrjityistä ihmisryhmistä. Aiheitani ovat naisten turvakodit, vaivaistalot, kunnalliskodit, naisvankilat sekä niissä eläneet ihmiset. Uusin tietokirjani kertoo kahden…
Tutustu kirjailijaanKati-Annika
Ansas

Uusimaa
Olen kirjailija ja videorunoilija. Olen julkaissut proosaa, tietokirjallisuutta sekä esseetä. Runovideoitani on julkaistu Nokturno.fi-sivustolla. Erityisalaani onkin audiovisuaalinen runous, jota olen…
Tutustu kirjailijaanAnn-Christin
Antell

Varsinais-Suomi
Olen turkulainen kirjastonhoitaja, arkeologi ja kirjailija. Kirjoitan Puuvillatehdas-sarjaa, joka on historiallista romantiikkaa ja sijoittuu teollistuvaan Suomeen. Sarja käsittelee…
Tutustu kirjailijaanEmil
Anton

Uusimaa
Olen kirjoittanut neljä tietokirjaa teologian alalta: Paavalista, Vatikaanin 2. kirkolliskokouksesta, Suomen katolis-luterilaisesta historiasta ja Kaksoisvirranmaan eli Irakin sivilisaatioiden ja kristinuskon…
Tutustu kirjailijaanVeera
Antsalo

Uusimaa
Olen julkaissut kolme runoteosta, esittänyt runouttani, luennoinut ja keskustellut sekä omasta runoudestani että runoudesta yleensä erilaisissa tilaisuuksissa. Olen esiintynyt mm.
Tutustu kirjailijaanUlla
Anttila

Uusimaa
Kirjoitin teoksen “Erityislapsen vanhempana – Voimavaroja hyvään elämään”, koska olin itse käynyt läpi vaikeitakin vaiheita erityistä tukea tarvitsevan…
Tutustu kirjailijaanKaija
Anttonen

Lappi
Olen kääntäjä ja käännän suomeksi ja englanniksi sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Lisäksi pyöritän kustantamoa Kieletär Inari, joka on Suomen suurin…
Tutustu kirjailijaanTove
Appelgren

Uusimaa
Tutustu kirjailijaanMiia
Apukka

Uusimaa
Pitkän viestintäjohtajauran rinnalla kaiversi ajatus siitä, miten elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi toisarvoisuuksiin, mutta liian pitkä pelkkään unelmointiin. Kirjoitettuna ajatuksesta…
Tutustu kirjailijaanRasmus
Arikka

Uusimaa
Olen monipuolinen kirjoittaja ja teatterintekijä. Esikoisteokseni Homoromaani on julkaistu keväällä 2023. Olen opiskellut dramaturgiaa ja näytelmän kirjoittamista Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Koulutuksen…
Tutustu kirjailijaanLois
Armas

Uusimaa
Olen helsinkiläinen esikoiskirjailija – romaanini Flora ilmestyi toukokuussa 2023. Ennen Floraa olen kirjoittanut esseitä, lyhyitä tarinoita ja tarinoita lapsille, englanniksi,…
Tutustu kirjailijaanTuuve
Aro

Uusimaa
Olen kirjailija ja elokuvakriitikko (aktiivinen vuodesta 1997). Olen julkaissut novelleja, romaaneja ja lastenkirjoja, tuotantoani on käännetty kahdeksalle kielelle. Minulla on…
Tutustu kirjailijaanKimmo
Aroluoma

Uusimaa
Kimmo Aroluoma (s. 26. helmikuuta 1972 Helsinki) on bändisoittimiin ja keikkailuun erikoistunut bloggaaja ja tietokirjailija. Olen kiertänyt vuosia eri suomalaisten…
Tutustu kirjailijaanHanna
Arvela

Uusimaa
Työskentelen monialaisesti nykytaiteen kentällä, mutta juureni ovat sarjakuvassa ja graafisessa suunnittelussa. Aktivismin ja nykytaiteen rajapinnassa toteutuvien teosteni formaatti vaihtelee kaunokirjallisuudesta…
Tutustu kirjailijaanMiriam
Attias

Uusimaa
Olen tuore tietokirjailija, mutta kokenut kouluttaja, puhuja ja työpajojen vetäjä. Julkaisin vuonna 2020 kaksi esikoisteostani, Jonna Kangasojan kanssa toimittama ja…
Tutustu kirjailijaanJohanna
Auranheimo

Uusimaa
Olen tuore esikoiskirjailija ja jaan mielelläni näkemyksiäni kotimaisesta nuortenkirjallisuudesta ja popkulttuurin ja kirjallisuuden vuorovaikutuksesta. Koko elämän kestäneen kirjoittamisintohimon lisäksi olen…
Tutustu kirjailijaanMirkka
Auvinen

Etelä-Savo
Olen kirjoittanut runoja sekä aikuisille että lapsille. Runokokoelmani “Ruuhkaisia napanuoria” ilmestyi elokuussa 2022. Kokoelmassa pureudutaan vanhemmuuden olemukseen ja sukupolvien ketjuihin…
Tutustu kirjailijaanSuvi
Auvinen

Uusimaa
Olen monipuolinen kirjailija, ja kirjoittanut niin lasten kuin aikuisten tietokirjoja, esseitä, novelleja, äänikirjoja kuin vegaanisen keittokirjankin. Puhun niin teosteni teemoista…
Tutustu kirjailijaanAlfred
Backa

Pohjanmaa
Alfred Backa är en humoristisk författare med en samhällsavspeglande finess. Innan han började skriva böcker engagerade han sig åt att…
Tutustu kirjailijaanElina
Backman

Uusimaa
Hei, Olen Elina Backman, dekkarikirjailija ja luova johtaja. Julkaisin esikoisteokseni Kun kuningas kuolee vuonna 2020 ja kirjan käännösoikeudet on myyty…
Tutustu kirjailijaanKatarina Tinka
Baer

Uusimaa
Olen taustaltani toimittaja, ja kirjailijanurani alkoi tietokirjailijana. Lapsille kirjoitan fantasiasarjaa. Olen innostuva ihminen ja innostava ja rento esiintyjä. Oman elämäni…
Tutustu kirjailijaanTapani
Bagge

Kanta-Häme
Kirjoitan lapsille, nuorille ja aikuisille: jännitystä, huumoria ja historiaa. Olen julkaissut yli 140 kirjaa ja tehnyt vuosien varrella satoja koulu-…
Tutustu kirjailijaanNina
Banerjee-Louhija

Uusimaa
Talvet Ranskassa asuva kirjailija, koulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti, yleislääketieteen erikoislääkäri, julkaissut kolmisenkymmentä teosta, enimmäkseen romaaneja, mutta myös tieto- ja lastenkirjoja.
Tutustu kirjailijaanJohan
Bargum

Katja
Bargum

Uusimaa
Olen kirjoittanut tietokirjoja lapsille ja aikuisille. Osaamisalueeni on biologia, josta minulla on tutkijan koulutus. Olen vieraillut kirjastoissa, lukupiireissä ja kirjamessuilla…
Tutustu kirjailijaanJukka
Behm

Kymenlaakso
Olen julkaissut kuusi romaania, neljä tietokirjaa ja novelleja eri kokoelmissa. Olen voittanut pari romaanikilpailua ja ollut lasten- ja nuorten kirjallisuuden…
Tutustu kirjailijaanKarmela
Bélinki

Uusimaa
Minut tunnetaan kirjailijana ruotsiksi ja osin suomeksi. Akateemisessa maailmassa tuotantoni on ilmestynyt englanniksi ja saksaksi, tietokirjailijana, kääntäjänä ja journalistina kieleni…
Tutustu kirjailijaanNiklas
Bengtsson

Uusimaa
Olen helsinkiläinen tietokirjailija ja kulttuuritoimittaja. Valmistuin Helsingin yliopistosta 1994 pääaineenani kotimainen kirjallisuus, uskontotieteen sivuaineen pro graduni hyväksyttiin 1995. Opintojani olen…
Tutustu kirjailijaanTapio
Bergholm

Uusimaa
Professori Tapio Bergholm on kokenut historiantutkija. Hän on tutkinut pitkään kuljetusalaa, työmarkkinoita ja ammattiyhdistysliikettä. Hän on värikäs luennoitsija, jolla on…
Tutustu kirjailijaanPatrik
Berghäll

Varsinais-Suomi
Jag har skrivit hela mitt liv och under de senaste fyra åren har jag skrivit fyra böcker. Min genre är…
Tutustu kirjailijaanAnna-Sofia
Berner

Uusimaa
Tietokirjani Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä on kerronnallinen kuvaus amerikkalaisen yhteiskunnan kipukohdista. Asuin Yhdysvalloissa vuosina 2017-2021, josta suurimman osan työskentelin Helsingin…
Tutustu kirjailijaanAnn-Luise
Bertell

Pohjanmaa
Jag är en författare som älskar att skriva och måste göra det. Jag skriver för att få syn på det…
Tutustu kirjailijaanPatricia G.
Bertényi

Varsinais-Suomi
Olen ollut 43 vuotta suomalainen, 6 vuotta Tammen kirjailija, 21 vuotta tehohoitaja, 20 vuotta valokuvaaja ja 5 vuotta päätoimittaja. Olen…
Tutustu kirjailijaanEric
Björklund

Uusimaa
Jag har skrivit sju böcker om Sverige och Finland under andra världskriget. Inriktning på den hjälp Sverige bestod Finland med…
Tutustu kirjailijaanMaria
Björklund

Uusimaa
Olen helsinkiläinen sarjakuvantekijä, animaatio-ohjaaja ja kuvittaja. Teen myös kaupunkitaidetta (seinämaalaukset ym.) ja galleriateoksia. Vaikka kuvallinen ilmaisu on työni keskiössä ja…
Tutustu kirjailijaanJeanette
Björkqvist

Uusimaa
Prisbelönt journalist, som skrivit två faktaböcker, om polisernas värld och utöver det både audio- och tv-manus. Har dragit utbildningar och…
Tutustu kirjailijaanGustav
Björkstrand

Varsinais-Suomi
Jag har alltid försökt välja ämnen som är relevanta i den aktuella diskussionen också fastän de har varit historiskt inriktade.
Tutustu kirjailijaanJohanna
Blomqvist

Uusimaa
Olen filosofian tohtori, fyysikko, kansainvälisestikin julkaissut kirjailija. Viimeiset 10 vuotta olen yrittäjänä luennoinut, kouluttanut ja kirjoittanut aiheista, jotka ovat sydäntäni…
Tutustu kirjailijaanLina
Bonde

Uusimaa
Jag kommer ursprungligen från Nykarleby. Jag skriver poesi om salivspår och snö, minkar, kärlek och sorg. Mina författarsamtal är interaktiva…
Tutustu kirjailijaanLinda
Bondestam

Uusimaa
Jag har illustrerat ett trettiotal böcker skrivna av olika intressanta författare och animerat några kortfilmer. Under de senaste…
Tutustu kirjailijaanMonica
Borg-Sunabacka

Pohjanmaa
I jobbet som chef för barn- och ungdomsavdelningen på biblioteket i Jakobstad har läsprojekt för elever i olika åldrar hört…
Tutustu kirjailijaanTatjana
Brandt

Uusimaa
Jag försöker skriva i skärningspunkten mellan det konstnärligt vidöppna och det strängt självkritiska. Till utbildningen är jag doktor i litteraturvetenskap…
Tutustu kirjailijaanElla
Brigatti

Uusimaa
Vedän kotimaisia kuvakirjoja julkaisevaa Capuchina Kustannusta. Kirjoitan ja kuvitan itsekin, ja kustantamo on siis aidosti tekijävetoinen. Tunnetuin kirjoistani on Sängynaluskansa-sarja.
Tutustu kirjailijaanThomas
Brunell

Uusimaa
Född 1966 i Nykarleby. Är utbildad specialsjukskötare och har studerat Nordisk litteratur vid Helsingfors universitet. Skriver i flera olika genrer.
Tutustu kirjailijaanMarjut
Brunila

Varsinais-Suomi
Olen turkulainen lasten- ja nuortenkirjailija, sanataideohjaaja ja ilmaisutaidon opettaja. Olen vieraillut kouluissa, kirjastoissa ja järjestöissä, sekä vetänyt lasten ja aikuisten…
Tutustu kirjailijaanPatricia
Bruun

Uusimaa
Jobbat som journalist i 20 år, efter det utbildat mig till sjukskötare, jobbar nu på “verkstadsgolvet”, fortsätter skriva böcker, dessutom…
Tutustu kirjailijaanStaffan
Bruun

Uusimaa
Reporter och författare, arbetat som journalist i 40 år och gett ut närmare 30 böcker sedan 1990.
Tutustu kirjailijaanMaria
Burrow

Pohjois-Pohjanmaa
Olen oululainen dekkaristi, tietokirjailija, hyvinvointivalmentaja, filosofian maisteri sekä tekninen asiantuntija. Olen kirjoittanut koko elämäni ajan, mutta viimeiset vuodet aiempaa tavoitteellisemmin.
Tutustu kirjailijaanSaara
Cantell

Uusimaa
Olen paitsi kirjailija myös käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Kirjoittamani tarinat ovat sijoittuneet monelle eri vuosikymmenelle, joten olen joutunut ottamaan historiaa –…
Tutustu kirjailijaanAnna-Riikka
Carlson

Uusimaa
Anna-Riikka Carlson (s. 1974) on WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden kustantaja, joka on toiminut monissa kirja-alan luottamustehtävissä. Hän uskoo, että kirjallisuus vaikuttaa…
Tutustu kirjailijaanAnn-Sofi
Carlsson

Pohjanmaa
Jag är bosatt i Vasa och jobbar som lektor i matematiska ämnen vid Vörå samgymnasium. Dessutom är jag verksam som…
Tutustu kirjailijaanKarin
Collins

Uusimaa
Jag skriver böcker som utspelar sig i Hangö, för den miljön är en ständig källa till inspiration för mig. Jag…
Tutustu kirjailijaanMikael
Crawford

Uusimaa
Jag har publicerat två romaner med en tredje på väg och jobbar dessutom som journalist. Romanerna kännetecknas av svart humor…
Tutustu kirjailijaanHanne
Dahl

Uusimaa
Kirjailijanurani ei ole kovin pitkä, sillä aloitin vasta jäätyäni eläkkeelle päivätyöstäni lääketeollisuudessa (2013). Päivätyöni opetti esiintymistä vaativalle asiakaskunnalle, esiintymisvarmuus ja…
Tutustu kirjailijaanRita
Dahl

Uusimaa
Rita Dahl on kokenut kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu 20 tieto- ja kaunokirjaa ja useita käännöksiä. Hän on erikoistunut portugalinkielisen runouden…
Tutustu kirjailijaanEtsiväkerho Hurrikaanin
dekkaripaja

Pirkanmaa
Dekkaripajassa osallistujat heittäytyvät yhteisen mysteerin kehittelyyn! Jokainen saa tarjota ideoita tarinan eri osiin: työn alle otetaan niin henkilöt, tapahtumapaikat kuin…
Tutustu kirjailijaanAleksi
Delikouras

Uusimaa
Olen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Suosituimmat teokseni ovat Nörtti osat 1-5 ja olen myös ohjannut ja käsikirjoittanut niihin perustuvan tv-sarjan…
Tutustu kirjailijaanKristina
Delikouras

Uusimaa
Olen kustannustoimittanut yli 30 vuoden ajan kotimaista ja suomennettua lasten ja nuortenkirjallisuutta pikkulasten kuvakirjoista nuorten ja nuorten aikuisten romaaneihin, tietokirjoihin…
Tutustu kirjailijaanKristiina
Drews

Uusimaa
Käännän kirjoja englannista ja ruotsista. Töitä on 40 vuoden aikana ollut viihteestä taideproosaan. Brittien ja usalaisten lisäksi kirjailijoissa on mm.
Tutustu kirjailijaanMatts
Dumell

Uusimaa
Brukar beskriva mig som gammaldags journalist som tycker om att ta reda på saker och presentera det i film, boktext…
Tutustu kirjailijaanTerhi
Ekebom

Uusimaa
Sarjakuva on oman vapaan taiteen taidemuotoni. Teen sarjakuvakirjojen ja -novellien käsikirjoitukset pääosin itse. Minulla on työn alla myös oma lastenkirjan…
Tutustu kirjailijaanJohannes
Ekholm

Uusimaa
Olen vuodesta 2013 lähtien kirjoittanut näytelmiä, kuunnelmia, runoja, esseitä ja kaunokirjallisuutta, niin suomeksi kuin ruotsiksi. Ilmiöksi noussut esikoisromaani Rakkaus niinku…
Tutustu kirjailijaanKirsti
Ellilä

Varsinais-Suomi
Kirsti Ellilä on Turussa asuva kirjoittamisen sekatyöläinen, joka on julkaissut kirjoja lapsille, nuorille ja aikuisille. Myös kirjallisuudenlajeittain skaala on laaja…
Tutustu kirjailijaanAgneta
Enckell

Uusimaa
är en skrivande författare. har kallats för språkmaterialist, men känner sig inte helt bekväm med sådan definition, upplever dock att…
Tutustu kirjailijaanIlkka
Enkenberg

Uusimaa
Minulle on tärkeää, että lapset ja nuoret viedään tarinoiden ja lukemisen maailmaan ja että he oppivat kertomaan tarinoita myös itse.
Tutustu kirjailijaanSiiri
Enoranta

Pirkanmaa
Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 2009, ja siitä lähtien kirjojani on julkaistu vuoden tai kahden välein. Suurin osa tuotannostani sopii fantasiakirjallisuuden määritelmään.
Tutustu kirjailijaanKari
Enqvist

Uusimaa
Olen kosmologian emeritusprofessori. Olen esiintynyt ja esitelmöinyt monissa ja monenlaisissa tilaisuuksissa.
Tutustu kirjailijaanAnssi
Eriksson

Uusimaa
Olen hyvinkääläinen vuonna 1982 syntynyt toimittaja ja tietokirjailija. Olen kirjoittajana erikoistunut populaarikulttuurin eri muotoihin, erityisesti musiikkiin. Esikoistietokirjani käsittelee kansainvälisesti menestyneen…
Tutustu kirjailijaanKenneth
Eriksson

Uusimaa
Har skrivit två fackliteraturböcker, som bygger på min bakgrund som polis/ brottsutredare. Har uppträtt med mina verk bl.a. i televisionen…
Tutustu kirjailijaanRimma
Erkko

Pirkanmaa
Olen kirjailija, väitöskirjatutkija, kuvittaja ja kääntäjä. Olen erikoistunut etenkin kauhuun, kauhufantasiaan ja sateenkaareviin teemoihin. Olen julkaissut runokirjan, lastenkirjan, novellikokoelman sekä…
Tutustu kirjailijaanKarin
Erlandsson

Ahvenanmaa
Det tog femton år för mig att skriva min debutroman, Minkriket. Jag fick inte ihop slutet. Men sen har det…
Tutustu kirjailijaanRoope
Eronen

Uusimaa
Roope Eronen (s. 1982) on suomalainen sarjakuvataiteilija ja muusikko. Hänen sarjakuviaan leimaa kokeellisuus, naivismi, anarkistisuus sekä absurdi huumori. Eronen on…
Tutustu kirjailijaanSatu
Erra

Sveitsi
Olen kiinnostunut kirjoittamisesta hyvin laajasti. Olen julkaissut kaksi runoteosta, esseitä, lasten tietokirjan sekä erilaisia oppimateriaaleja. Olen myös tehnyt väitöskirjan lukion…
Tutustu kirjailijaanLaura
Ertimo

Uusimaa
Olen maantieteilijä ja teen tietokirjoja. Kirjoissani tarkastelen ihmisen ja luonnon monimuotoista suhdetta sekä mielenkiintoisten ilmiöiden että ilmaston lämpenemisen kaltaisten ajankohtaisten…
Tutustu kirjailijaanElsa
Ervasti

Uusimaa
Olen filosofian ja taiteen maisteri, syksyn 2020 esikoistietokirjailija. Taustani on esitystaiteessa ja teatteripedagogiikassa. Teemoja, joita käsittelen Pitch! – innostava tiivistämisen…
Tutustu kirjailijaanAnja
Erämaja

Uusimaa
Olen julkaissut viisi runoteosta, romaanin, novelleja, kirjoittanut kaksi lastenkirjaa ja näytelmän. Olen myös tehnyt musiikkia eri kokoonpanoissa. Koulutukseltani olen taiteen…
Tutustu kirjailijaanMeri
Eskola

Uusimaa
Romaanikirjailijana olen juuri julkaissut esikoisteokseni, sen teemat ovat rankkkoja, mutta pystyn puhumaan aiheista (esim. suru, läheisen kuolema, traumat, alkoholismi, uusperheet)…
Tutustu kirjailijaanMonika
Fagerholm

Uusimaa
Kirjoitan romaaneja pääasiassa, kts tuotanto – kirjat kääännetty useille kielille ja palkittu erilaisissa yhteyksissä, myös ulkomailla, joten puhun…
Tutustu kirjailijaanMaxim
Fedorov

Uusimaa
Olen Yleisradion Ukrainan-toimittaja, tietokirjailija, kymmenen kielen taitaja, intohimoinen laskettelija ja kirjojen lukija sekä nykyään myös stand up -koomikko. Olen kirjoittanut…
Tutustu kirjailijaanUlla
Feldscher

Pirkanmaa
Olen luokanopettaja ja kirjailija. Lukeminen, kirjoittaminen ja lapset ovat lähellä sydäntäni. Olen julkaissut aikuisille suunnattuja kirjoja, mutta tulen mielelläni esiintymään…
Tutustu kirjailijaanRosanna
Fellman

Varsinais-Suomi
Jag arbetar som estradpoet och skribent. Det muntliga skrivandet är min passion. Jag har frilansat som estradpoet sedan jag var…
Tutustu kirjailijaanKarin
Filén

Uusimaa
Jag jobbar som journalist sedan 25 år. Jag har alltid läst väldigt mycket och skrivit en del, men debuterade som…
Tutustu kirjailijaanLaura
Finska

Pirkanmaa
En ryhtynyt, vaan synnyin kirjailijaksi. Esikoisromaanini Muut esille tulevat ilmestyi tammikuussa 2023. Olen kirjoittajana hyvin määrätietoinen ja teosteni menestyminen on…
Tutustu kirjailijaanMarkus
Forsell

Päijät-Häme
Isyys puhuttaa ja aitous kiinnostaa! Kolmen lapsen isänä tiedän, että isänä oleminen on tunteiden vuoristorataa. Isäkirjan (2020/ Readme.fi) toisena kirjoittajana…
Tutustu kirjailijaanTimo Kalevi
Forss

Uusimaa
Timo Kalevi Forss (s. 3. lokakuuta 1967 Helsinki) on suomalainen tietokirjailija, toimittaja ja muusikko. Hän on julkaissut muun muassa rocklyriikka-antologian…
Tutustu kirjailijaanTerhi
Forssén

Keski-Suomi
Olen helsinkiläislähtöinen runoilija, joka asuu ja työskentelee vuoroin Jyväskylässä ja Helsingissä. Minulta on julkaistu kaksi runoteosta “Sinä olet ääni minä…
Tutustu kirjailijaanJan
Forsström

Uusimaa
Päätyöltäni olen elokuvakäsikirjoittaja, painottuen ehkä ei-niin-kaupalliseen taide-elokuvaan, vaikka toki olen tehnyt töitä eri lajien parissa. Olen toiminut paljon myös dramaturgina,…
Tutustu kirjailijaanPetra
Forstén

Uusimaa
Olen helsinkiläinen esikoiskirjailija, käsikirjoittaja ja luovan kirjoittamisen opettaja, joka on tottunut puhumaan isoillekin yleisöille. Olen valmistunut elokuvakäsikirjoittamisen maisteriksi Englannista ja…
Tutustu kirjailijaanMia
Franck

Varsinais-Suomi
Jag skriver framför allt prosa och har i mina romaner skrivit om ämnen som vad är mänskligt och monstruöst. Ett…
Tutustu kirjailijaanCharlotta
Frantz

Pohjanmaa
Jag har hittills gett ut en relationsroman och en spänningsroman på rikssvenskt förlag och är nu aktuell med en historisk…
Tutustu kirjailijaanEva
Frantz

Uusimaa
Deckarförfattare, bloggare, journalist, Eurovisionskommentator, kolumnist, barnboksförfattare. Har arbetat med radio sedan millennieskiftet, bloggat sedan bloggarnas begynnelse.
Tutustu kirjailijaanTerhi
Friman

Pohjois-Pohjanmaa
KIRJAILIJANA olen tarinallisten tietokirjojen tekijä. Innostuksen aiheita NLP (menetelmät, joilla opitaan käyttämään omaa mieltä paremmin), luonto, luontoruoka ja itsensä kehittäminen.
Tutustu kirjailijaanLena
Frölander-Ulf

Uusimaa
Jag är barnboksförfattare och illustratör sedan 2005. Jag är mycket intresserad av balansen mellan jobb och lek, av leken som…
Tutustu kirjailijaanHeli
Galliano

Italia
Olen kotoisin Tampereelta, mutta asun nykyään Modenan maaseudulla Italiassa mieheni kanssa. Minulla on kaksi aikuista lasta. Olen tehnyt vuosia leipätyötä…
Tutustu kirjailijaanAnna Viveca
Gardberg

Uusimaa
Hur kan vanliga fredliga unga män som brinner för poesi och litteratur plötsligt radikaliseras och välja att strida i ett…
Tutustu kirjailijaanNina
Gran

Uusimaa
Jag heter Nina Gran och är en inspiratör, kulturpedagog och barnboksförfattare, som arbetat med barnkultur och ordkonst i Finland i…
Tutustu kirjailijaanRoni
Grén

Varsinais-Suomi
Olen taidehistorian tutkija ja dosentti, joka väitteli Turun yliopistosta vuonna 2012. Aiheeni yltävät monille tiedon aloille, ja merkittävimmät julkaisuni koskevat…
Tutustu kirjailijaanKaarina
Griffiths

Iso-Britannia
Olen Englannin Cornwallissa asuva dekkaristi, terapeutti, toimittaja ja ympäristöaktivisti. Juuri ilmestynyt Meren syliin aloitti tänne Cornwalliin sijoittuvan murhamysteerisarjan. Sarjan tarinat…
Tutustu kirjailijaanMaria
Grundvall

Uusimaa
Jag skriver romaner och tycker om att balansera på gränsen mellan underhållningslitteratur och någonting mera eftertänksamt. När man bad mig…
Tutustu kirjailijaanAnna
Gullichsen

Uusimaa
Alltsedan barndomen en skrivande person. Sångtexter och musik, berättelser för barn, pjäser, dikter, noveller, osv. Skrivarkurser. Litteraturstudier. Grundande och…
Tutustu kirjailijaanMatilda
Gyllenberg

Uusimaa
Jag jobbar som författare samt som dramaturg och journalist på Yle. Jag debuterade 2019 med romanen Det lungsjuka huset, som…
Tutustu kirjailijaanKatarina
Gäddnäs

Ahvenanmaa
Jag är poet, fackboksförfattare och journalist, tränar på att skriva prosa. Har skrivit två operalibretton. Min bakgrund som journalist och…
Tutustu kirjailijaanJoel
Haahtela

Uusimaa
Runollista proosaa perimmäisten kysymysten äärellä. Olen pitkään tehnyt vierailuja kirjastoihin ja kulttuuritapahtumiin. …
Tutustu kirjailijaanTaina
Haahti

Uusimaa
Teokseni käsittelevät menestymisen eetosta, onnen tavoittelua, elämän hallitsemattomuutta, ihmissuhteiden välineellistymistä ja globaalin talouden ekologista ja sosiaalista kestävyyttä. Pyrin psykologisesti oivaltavaan…
Tutustu kirjailijaanKari
Haakana

Uusimaa
Olen helsinkiläinen kirjailija, bloggaaja ja podcastaaja. Olen toiminut aiemmin toimittajana ja nykyisin työskentelen kehityspäällikkönä Ylellä. Olen kokenut puhuja, esiintyjä ja…
Tutustu kirjailijaanPäivi
Haanpää

Pirkanmaa
Olen eteläpohjalaistaustainen, nykyään Tampereella asuva sanataiteen sekatyöläinen, joka ei osaa eikä halua valita vain yhtä kirjoittamisen lajia. Olen tähän mennessä…
Tutustu kirjailijaanJade
Haapasalo

Pirkanmaa
Olen päätoiminen suomentaja ja tietokirjailija. Olen suomentanut ja kirjoittanut yli sata teosta monenlaisille kohderyhmille. Lastenkirjat ovat silti aina olleet projekteista…
Tutustu kirjailijaanMinna
Haapasalo

Varsinais-Suomi
Esikoisromaani Tilkkuterapiaa (2022) on muutostarina, jossa luodaan uutta elämäntapaa käsillä tekemisen ja läheisten ihmissuhteiden avulla. Kirjallinen genreni on humoristinen ja…
Tutustu kirjailijaanJessica
Haapkylä

Uusimaa
Olen koulutukseltani meribiologian tohtori. Väittelin tohtoriksi James Cook -yliopistossa, Australiassa, ilmastonmuutoksen vaikutuksista koralleihin. Olen kirjoittanut valtameriin liittyviä yleistajuisia artikkeleita jo…
Tutustu kirjailijaanPauliina
Haasjoki

Uusimaa
Olen kirjoittanut etupäässä runoutta, tähän mennessä seitsemän omaa kokoelmaa. Olen kirjoittanut silloin tällöin myös esseitä, ja aikomukseni on julkaista esseeteos…
Tutustu kirjailijaanOlli
Haataja

Pohjois-Pohjanmaa
Olen oululainen urheiluravitsemuksen asiantuntija, voimavalmentaja ja tietokirjailija, joka on popularisoinut terveystiedettä jo miltei 10 vuoden ajan.Teen…
Tutustu kirjailijaanKaisa
Haatanen

Uusimaa
Olen humoristi – ja kirjoitan itsestäni kaunokirjallisuutta ja maailmasta tietokirjallisuutta. Nauran mieluiten itselleni mutta samalla monelle muullekin asialle: turhalle ryppyotsaisuudelle,…
Tutustu kirjailijaanIikka
Hackman

Keski-Suomi
Olen nelikymppinen jyväskyläläiskirjailija. Minulta on toistaiseksi ilmestynyt kaksi romaania, jotka molemmat lähestyvät elämän perustavia kysymyksiä. Suuret aiheet kiehtovat ja innostavat…
Tutustu kirjailijaanKyösti
Hagert

Uusimaa
Kyösti Hagert on monipuolinen journalismin ja viestinnän ammattilainen. Hän on työskennellyt on työskennellyt tv:ssä, radiossa ja lehdissä uutis-, talous- ja…
Tutustu kirjailijaanMagdalena
Hai

Varsinais-Suomi
Olen ollut kirjailija vuodesta 2012 ja kirjoittanut yli kymmenen kirjaa lapsille ja nuorille kuvakirjoista YA-romaaneihin sekä novelleja aikuisempaan makuun. Painajaispuoti-sarjani…
Tutustu kirjailijaanMaaria
Haikola

Kainuu
Julkaisin esikoiskirjani Kämppäemäntiä ja laivakokkeja syksyllä 2024. Teos käsittelee kainuulaista naishistoriaa jo hävinneen työn kautta. Olen esitellyt kirjaani Kainuun kirjastoissa…
Tutustu kirjailijaanMirjami
Haimelin

Uusimaa
Olen kirjoittanut kollegani Satu Rämön kanssa hyvän vastaanoton saaneet kirjoittamisen oppaat vuonna 2020. Teoksista julkaistaan uudistetut versiot syksyllä 2024. Olen…
Tutustu kirjailijaanJuha T.
Hakala

Keski-Pohjanmaa
Olen tietokirjailija, professori ja filosofi, joka on käsitellyt kirjoissaan kasvatuksen ja koulutuksen kysymyksiä, luovuutta ja tiedon hallintaa ja työelämän asioita,…
Tutustu kirjailijaanJukka
Hakala

Uusimaa
Olen kirjoittanut useita kiiteltyjä viestinnän ja markkinoinnin tietokirjoja, muutaman yrityshistoriikin sekä toukokuussa 2022 julkaistun yritysmaailmaan sijoittuvan esikoisromaanin Valheet joihin uskomme.
Tutustu kirjailijaanNiina
Hakalahti

Pirkanmaa
Olen kirjoittanut runoja ja proosaa, jälkimmäistä niin aikuisille kuin lapsillekin. Aikuisille kirjoitan viihdettä Amanda Vaarana – Amandakin lähtee mielellään esiintymään.
Tutustu kirjailijaanAnna-Kaari
Hakkarainen

Uusimaa
Olen energinen ja helposti innostuva tyyppi – myös esiintyjänä. Olen kokenut esiintyjä ja rakastan levittää kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta hurmioitumista…
Tutustu kirjailijaanAntti
Halme

Uusimaa
Olen palkittu kirjoittamisen ammattilainen. Olen julkaissut seitsemän nuortenromaania sekä kaksi aikuistenromaania. Kirjani Metalliveljet on vuoden 2009 lasten- ja…
Tutustu kirjailijaanPäivi
Hamarus

Keski-Suomi
Lasten ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntäni. Olen väitellyt koulukiusaamisesta ja jälkihoidosta ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja. Haluatko sinä tietää,…
Tutustu kirjailijaanUlrika
Hansson

Pohjanmaa
Jag är född och uppvuxen i Terjärv i Österbotten, och det är i glesbygden jag tar avstamp i mina böcker.
Tutustu kirjailijaanKaisa
Happonen

Uusimaa
Olen kirjailija, joka on innostunut pienten lasten oivaltavasta tavasta katsoa maailmaa. Vuonna 2016 ilmestyneen Mur, eli karhu -kirjani käännösoikeudet on…
Tutustu kirjailijaanHannu
Harju

Uusimaa
Erkoisalaani ovat teatteri- ja kirjallisuuskritiikki sekä kaunokirjallisen teoksen ja tietokirjan valmistumisprosessi. Puhun mielelläni kritiikin tehtävästä ja sen suhteesta arvosteltaviin teoksiin.
Tutustu kirjailijaanTimo
Harju

Pohjois-Pohjanmaa
Olen sanataiteilija, joka kirjoittaa kirjoja, ohjaa kaikenikäisten sanataidereyhmiä sekä tekee ja tuottaa yhteisötaidetta. Tähän mennessä olen julkaissut kolme aikuisten runokirjaa…
Tutustu kirjailijaanTua
Harno

Uusimaa
Olen helsinkiläissyntyinen kirjailija, joka on valmistunut maisteriksi Teatterikorkeakoulusta ja oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Kirjoitan päätoimisesti sekä proosaa että käsikirjoituksia, minkä lisäksi opetan…
Tutustu kirjailijaanHeini
Harve-Rytsälä

Uusimaa
Olen erikoislääkäri, ensihoitolääketieteen dosentti, sekä koulutettu stressinhallintakouluttaja. Olen luennoinut ja kouluttanut laajasti sekä ensihoidon alaan että stressinhallintaan liittyvistä teemoista sekä…
Tutustu kirjailijaanPirjo
Hassinen

Keski-Suomi
Olen kirjoittanut 17 romaania ja tehnyt kirjailijavierailuja lähes 30 vuotta. Esiintyessä minua on haastateltu, vaikkakin usein haastattelijan rooli jää pieneksi,…
Tutustu kirjailijaanSusanna
Hast

Uusimaa
Olen Rovaniemellä kasvanut, nykyisin Helsingissä asuva kirjailija, lauluntekijä ja tutkija. Voitin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon romaanilla Ruumis/huoneet (2022). Olen erittäin kokenut…
Tutustu kirjailijaanJohanna
Hasu

Kymenlaakso
Olen koulutukseltani pianonsoiton opettaja ja filosofian tohtori. Olen kirjoittanut väitöskirjan ja tieteellisten artikkeleiden lisäksi kolme runokirjaa, sadun muotoon puetun pianonsoiton…
Tutustu kirjailijaanMarkku
Hattula

Kanta-Häme
Olen pitkän linjan kirjailija, tuotantooni kuuluu noin 20 teosta. Kirjoittaja- kirjallisuusterapiakoulutusta. Viime vuosina paino sotaromaaneissa. Yhteiskirjoittamista mm Arto Seppälän kanssa.
Tutustu kirjailijaanAnja
Hatva

Uusimaa
Olen isoäiti, tietokirjailija ja kuvittaja, pitkä ura taustalla koulutustoimiston taiteilijana, sitten kustantamossa ja vihdoin professorina ja korkeakoulun yliopettajana. Olen siis…
Tutustu kirjailijaanMarko
Hautala

Pohjanmaa
Olen julkaissut psykologisia lähinnä kauhuromaaneja, mistä johtuen lukijakuntani on ehkä tavallista nuorempaa. Olen toiminut Vaasa LittFest -kirjallisuustapahtuman taiteellisena johtajana (2013-2015)…
Tutustu kirjailijaanTiina
Hautala

Pohjanmaa
Viihdyn hämärissä paikoissa, rakastan aavetarinoita ja paikallislegendoja. Kirjoittamiseeni liittyykin halu säilyttää ja kertoa edelleen unohtumisvaarassa olevia tarinoita ja kohtaloita –…
Tutustu kirjailijaanPaula
Havaste

Uusimaa
Olen kirjallisuuden moniottelija: kaunokirjailija, tietokirjailija, lastenkirjailija ja taustoiltani mm. kirjallisuudentutkija. Tuotantooni kuuluu yli 20 kaunokirjallista teosta, joista pääosa on…
Tutustu kirjailijaanLotta
Heikkeri

Uusimaa
Heittäytyminen, muiden innostaminen ja monimutkaisten ilmiöiden tuominen lukijaa tai kuulijaa lähelle ovat erikoisalaani. Esikoistietokirjani Hurahtaneet pohtii, mikä saa aikuisen innostumaan…
Tutustu kirjailijaanPäivi
Heikkilä-Halttunen

Pirkanmaa
Olen toiminut pitkään lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkijana ja kriitikkona, joten tunnen tämän kirjallisuuden alueen lähes läpikotaisin. Koulutan paljon kirjasto- ja…
Tutustu kirjailijaanJukka M.
Heikkilä

Uusimaa
Kysymys: Mikä on olennaisin ero Mika Waltarin ja Jukka M Heikkilän välillä? Vastaus: Mika Waltari on kuollut. Häntä ei…
Tutustu kirjailijaanKatariina
Heikkilä

Pirkanmaa
Olen Katariina Heikkilä, esikoiskirjailija ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Esikoisromaanini Punainen nyrkki (Aula & co) julkaistiin vuonna 2019. Voitin Nova-kirjoituskilpailun vuonna 2017,…
Tutustu kirjailijaanMervi
Heikkilä

Etelä-Pohjanmaa
Olen kirjoittanut lastenrunoja, satuja, lastenkirjoja, nuortenkirjoja, selkokirjoja sekä spefinovelleja aikuisillekin. Olen myös kirjoittanut lyhyitä lastennäytelmiä sekä nukketeatteria kirjaston tarpeisiin. Genreltään…
Tutustu kirjailijaanMikko-Pekka
Heikkinen

Uusimaa
Olen helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija. Kirjoitan vakavaa huumoria. Parhaiten teoksistani tunnetaan esikoisromaanini Terveiset Kutturasta (2012), joka kertoo Pohjois- ja Etelä-Suomen…
Tutustu kirjailijaanPiia
Heikkinen

Uusimaa
Kirjailija, viestintäsuunnittelija, FM maantiede. Olen kahden lapsen äiti, ikuinen luonnonlapsi ja tutkimusmatkailija, jolla on palava halu nähdä, kokea, ymmärtää ja…
Tutustu kirjailijaanTuomo
Heikkinen

Pohjois-Pohjanmaa
Esikoisromaanini Sillanrakentaja (Aviador) julkaistiin 2023. Olen kokenut esiintyjä. Olen esittänyt runojani erilaisissa tilaisuuksissa vuodesta 2000 lähtien sekä omien tekstien esittämiskilpailuissa.
Tutustu kirjailijaanOlli
Heikkonen

Uusimaa
Olli Heikkonen on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa. Hänen esikoisteoksensa Jakutian aurinko (Tammi) on matka halki myyttisen Siperian. Se sai Helsingin Sanomain…
Tutustu kirjailijaanHannimari
Heino

Uusimaa
Olen työskennellyt kirjallisuuden parissa useita kymmeniä vuosia, ensin suomentajana, sittemmin myös runoilijana. Näin ollen liikun kirjallisuuden molemmin puolin, sekä kirjoittajana…
Tutustu kirjailijaanHenna Helmi
Heinonen

Etelä-Pohjanmaa
Kirjoitan ammatikseni lapsille, nuorille ja aikuisille. Olen spontaani ja mutkaton esiintyjä. Esiintymiskokemusta olen saanut niin yleisötilaisuuksista kuin mediasta (tv, radio,…
Tutustu kirjailijaanJoanna
Heinonen

Keski-Suomi
Kirjoittajana minua kiehtoo outouden tunkeutuminen arkikokemukseen ja -elämään. Lastenromaaneissani seikkaileekin henkiin herännyt lakana. Niissä teoksissa käsittelen muun muassa ystävyyttä, aikaa,…
Tutustu kirjailijaanTimo
Heinonen

Uusimaa
Olen Helsingissä työskentelevä dramaturgi (STOD), tietokirjailija. Opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa skenografiaa ja Helsingin yliopistossa draaman teoriaa ja dramaturgiaa. Olen julkaissut dramaturgian,…
Tutustu kirjailijaanSaku
Heinänen

Uusimaa
Olen kirjoittanut ja kuvittanut kolme lastenromaania ja yhden romaanin aikuislukijoille. Olen ollut ehdolla Finlandia Junior -palkinnon ja Arvid Lydecken -palkinnon…
Tutustu kirjailijaanMarjo
Heiskanen

Uusimaa
Olen kirjailija, joka ensin oli ammatiltaan pianisti. Nyt jo pitkälti yli toistakymmentä vuotta kirjoittaminen on ollut työni. Innokas lukija olen…
Tutustu kirjailijaanAntti
Helin

Uusimaa
Olen kohdannut lapsijumalattaren Kathmandussa, ja selvinnyt tuhoisasta maanjäristyksestä. Olen asunut Bangkokissa katutaistelujen keskellä ja nähnyt kaupungin kuuluisimman kummituksen. Todellisia paratiisimaisemia…
Tutustu kirjailijaanSatu
Helin

Uusimaa
EU on kiehtonut minua aina. Kyllä, olen tosissani. Olen työskennellyt Euroopan parlamentissa Brysselissä ja seurannut EU-aiheita myös työssäni ulkomaantoimittajana. Kokemusten…
Tutustu kirjailijaanFilippa
Hella

Uusimaa
Då jag var barn skrev jag min första diktbok som hette “Dikter som aldrig tar slut”. Mitt drömyrke var barnboksförfattare.
Tutustu kirjailijaanBosse
Hellsten

Uusimaa
jag är en författare som undersöker manliga myter, konstnärsskap, skrivandet som livshållning, livets mening/meningslöshet, polarexpeditioner, sigmund freud, ryska bilar och…
Tutustu kirjailijaanRitva Tuulikki
Hellsten

Kymenlaakso
Olen esiintynyt kirjaston kirjailijavieraiden haastattelijana ja ollut itse haastateltavana. Olen vieraillut erilaisten yhdistysten tilaisuuksissa kertomassa kirjoistani.
Tutustu kirjailijaanSini
Helminen

Uusimaa
Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten erikoiskirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Hän pukeutuu enimmäkseen siniseen ja…
Tutustu kirjailijaanRalf
Henriksson

Pirkanmaa
Olen toiminut päätoimisena kirjailijana 10 vuotta ja vieraillut kirjastoissa, kirjakaupoissa ja kirjamessuilla. Yleensä olen esitellyt teoksiani, joita on julkaistu tällä…
Tutustu kirjailijaanSaara
Henriksson

Pirkanmaa
Olen tamperelainen kirjailija ja toimittaja (s. 1981). Aiheitani ovat muisti, identiteetti ja henkilökohtainen historia. Olen kirjoittanut valaista, musiikista, tanssista ja…
Tutustu kirjailijaanHarri
Hertell

Uusimaa
Olen esiintynyt aktiivisesti runoilijana vuodesta 2005 lähtien. Olen julkaissut seitsemän aikuisille suunnattua runokirjaa, joissa on myös paljon nuorille sekä nuorille…
Tutustu kirjailijaanLaura
Herva

Lappi
Olen runoilija, jonka esikoisteos “pinnat. hankaumat” ilmestyi syksyllä 2021. Taiteellisen työni lisäksi työskentelen kirjastonhoitajana Rovaniemen kaupunginkirjastolla sekä opetan luovaa kirjoittamista…
Tutustu kirjailijaanTero
Hiekkalinna

Uusimaa
Olen harrastanut tähtitiedettä 10+ vuotta ja viimeiset 5+ vuotta lisäksi tähtitaivaan kuvaamista. Minusta tuli kirjailija ikään kuin vahingossa: pidin tähtiesityksiä…
Tutustu kirjailijaanKati
Hiekkapelto

Pohjois-Pohjanmaa
Olen kirjoittanut kolme rikosromaania. Kirjoitan myös kolumneja, sanoituksia punkbändilleni sekä runoja ja mietteitä oman kotini seiniin.
Tutustu kirjailijaanNelli
Hietala

Kanta-Häme
Olen toiminut kirjailijana vuodesta 2009 ja kirjoittanut useille ikäryhmille, kuvakirjoista aikuisten romaaneihin. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja kirjastonhoitaja. Olen saanut…
Tutustu kirjailijaanJarno
Hietalahti

Keski-Suomi
Kirjailijavierailuni pureutuvat ihmisyyden ytimeen. Tietokirjailijana olen julkaissut yleistajuisia teoksia sekä huumorin filosofiasta että humanistisesta ajattelusta. Parhaillaan työstän teosta filosofisesta humanismista.
Tutustu kirjailijaanHarri V.
Hietikko

Pohjanmaa
Olen vaasalainen kirjailija, kolumnisti ja hallintotieteiden tohtori.Olen julkaissut eri muodoissaan liki kolmekymmentä teosta, jotka kattavat kaunokirjallisuuden, näytelmäkirjallisuuden, tietokirjallisuuden,…
Tutustu kirjailijaanVenla
Hiidensalo

Uusimaa
Venla Hiidensalo (s. 1975) on helsinkiläinen vapaa kirjailija ja kirjallisuusaktiivi. Pyrin kirjoittamaan näkyväksi sitä mistä ei puhuta. Esikoisromaanini Mediahuora (Otava,…
Tutustu kirjailijaanPetri
Hiltunen

Uusimaa
Olen suomalainen sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Synnyttyä tuli 13.10.1967 ja nykyisin asustelen Helsingissä vaimoni ja tyttäreni kanssa. Olen kokeillut taitojani tekemällä…
Tutustu kirjailijaanSami
Hilvo

Uusimaa
Kirjoittaminen on minulle kuvanveistäjän ja kuvainraastajan työtä. Olen pyrkinyt näkemään yleisten käsitysten ja sovinnaisuuksien tuolle puolen. ”Jollen kirjoittaisi olisin varmasti…
Tutustu kirjailijaanHanna
Himanka

Uusimaa
Kauhan tasapaino on 1979 syntyneen naisen matka Kainuusta kaupunkiin on pullorahoilla ostettuja pillimehuja, lämmintä lehmänmaitoa suoraan utareesta, kohmeisia tonkoja, hienhajuista…
Tutustu kirjailijaanPihla
Hintikka

-
Olen Pariisissa asuva kirjailija-toimittaja (1982), joka on julkaissut kolme teosta: esikoisromaanin Hetken Pariisi on meidän (Otava 2020) ja kaksi tietokirjaa…
Tutustu kirjailijaanMarkus
Hirsilä

Pirkanmaa
Markus Hirsilä (s. 1980) on pääasiassa fiktion kirjoittaja, mutta tietokirjallisuus ei sekään ole vierasta. Näyttöjä on kertynyt myös kääntäjänä englannista…
Tutustu kirjailijaanHenri
Hirvenoja

Uusimaa
I have performed my poetry since young child and have given interviews at the age of 7-8. I have…
Tutustu kirjailijaanElina
Hirvonen

Uusimaa
Keväällä 2023 julkaistaan kirjoittamani “Katri Helena. Laulaja”, iskelmälaulaja Katri Helenan elämäkerta. Syksyllä 2023 julkaistaan romaanini “Rakkauksien lokikirja.” Teoksen kaunokirjallinen maailma…
Tutustu kirjailijaanHannu
Hirvonen

Varsinais-Suomi
Olen kirjoittanut satuja ja tarinoita lapsille, scifiä, fantasiaa ja jännitystä nuorille sekä aforismeja aikuisille. Olen tehnyt myös loruja ja lauluja…
Tutustu kirjailijaanLauri
Hirvonen

Pohjois-Pohjanmaa
Olen oululainen lastenkirjailija-kuvittaja. Erityisesti kuvakirjat sopivat minulle kuin nakutettu. Saan toteutettua niiden parissa niin kertomisen tarvetta kuin piirtämisen intoakin. Kuvakirja…
Tutustu kirjailijaanLeena
Hirvonen

Pohjois-Pohjanmaa
Olen työskennellyt pitkään toimittajina eri medioissa ja eri puolilla Suomea. Olen elänyt läpi erilaisia uutistilanteita, kohdannut paljon erilaisia ihmisiä ja…
Tutustu kirjailijaanSanna
Hirvonen

Uusimaa
Olen helsinkiläinen esikoiskirjailija ja museoammattilainen. Esikoisromaanini Margit (2024) on 1980–90-lukujen Helsinkiin sijoittuva sateenkaareva rakkaustarina, jossa pohditaan, onko kestävä rakkaus mahdollista…
Tutustu kirjailijaanMarjut
Hjelt

Uusimaa
Olen koulutukseltani kansanperinteen ja kulttuurin tutkija (filosofian maisteri). Ensimmäinen kirjani ilmestyi 1980 ja sen jälkeen olen kirjoittanut kansanuskosta ja kulttuurihistoriasta…
Tutustu kirjailijaanSatu
Hlinovsky

Uusimaa
Minut tunnetaan “fat fantasy” -suomentajana, koska suurin osa suomennoksistani on jäätävän kokoisia järkäleitä. Olen suomentanut fantasiaa ja scifiä vuodesta 2001,…
Tutustu kirjailijaanYvonne
Hoffman

Pohjanmaa
Som författare har jag skrivit både för barn och vuxna. Det dröjde länge innan jag vågade tro på mig själv…
Tutustu kirjailijaanMarkku
Hoikkala

Varsinais-Suomi
Olen Salossa ja Somerolla asuva kirjailija, runoilijana ja näytelmäkirjailijana radikaali, maalaisrunoilija kaupungissa. Runokokoelmani Riehuvakatseinen madonna julkaistiin vuonna 1985. Samana vuonna…
Tutustu kirjailijaanEveliina
Hokkanen

Lappi
Minulta on julkaistu kaksi nuorten- ja nuortenaikuisten romaania. Molemmissa käsittelen vahvasti mielenterveysongelmia. Luonnon läsnäolo näkyy vahvasti kirjoissani ja tavassani kirjoittaa.
Tutustu kirjailijaanChristoffer
Holm

Varsinais-Suomi
Varför ska vi läsa och varför ska vi skriva? Det är frågor som jag har arbetat med och för hela…
Tutustu kirjailijaanEsko
Holm

Etelä-Savo
Nimeni on Esko Holm, näyttelijä/kirjailija ja esiintynyt 30 vuoden ajan lapsille Suomessa, laivoilla ja muuallakin Euroopassa. Olen esiintynyt päiväkodeissa, kouluissa,…
Tutustu kirjailijaanHeidi
Holmavuo

Pirkanmaa
12 kirjaa ja kymmenen osainen äänikirjasarja. Rikoskirjailija, joka haluaa antaa äänen heille, joilla ei ole enää omaa ääntä. Bestsellerkirjailija teoksella…
Tutustu kirjailijaanAnnina
Holmberg

Uusimaa
Olen kirjailija teatteritaustalla eli esiinnyn mielelläni. Kirjojen tekemisessä nautin omasta rauhasta ja käsikirjoitustyössä seurasta. Minua inspiroivat historia, vanhat kaupungit, talot…
Tutustu kirjailijaanJohanna
Holmström

Uusimaa
Jag är född och uppvuxen i Sibbo, och det är också där jag har mina kulturella rötter. Det märks i…
Tutustu kirjailijaanAnu
Holopainen

Uusimaa
Olen ollut kirjailija yli 20 vuotta, kohderyhmänä niin lapset, nuoret kuin aikuiset. Olen opettanut luovaa kirjoittamista mm. Laajasalon opistossa sekä…
Tutustu kirjailijaanOuti
Hongisto

Uusimaa
Olen kirjoittanut 2020, 2021 ilmestyneet rikosromaanit ja keväällä 2023 ilmestyy rikosromaanisarjan kolmas osa. Opiskelen kirjoittamisen aineopintoja Avoimessa yliopistossa. Puhun mielelläni…
Tutustu kirjailijaanLaura
Honkasalo

Uusimaa
Olen ollut ammattikirjailija vuodesta 2000. Olen kokenut esiintyjä, työskentelen myös opettajana (aikuisopetus). Mieluiten teen esiintymisiä, joissa on haastattelija ja keskustelua…
Tutustu kirjailijaanAnu
Hopia

Uusimaa
Toimin elintarvikekehityksen professorina Turun yliopistossa, ja olen kirjoittanut puolen tusinaa tietokirjaa ruoan kemiasta. Ensimmäinen kirjani oli vuonna 2008 ilmestynyt Kemiaa…
Tutustu kirjailijaanTuomas
Hoppu

Pirkanmaa
Olen pitänyt sekä yksittäisiä luentoja että yliopiston ja kansalaisopistojen luentosarjoja yli 15 vuoden ajan. Paljon olen myös pitänyt esitelmiä omista…
Tutustu kirjailijaanMarkus
Hotakainen

Uusimaa
Olen julkaissut yksin tai työryhmän jäsenenä yli 40 kirjaa. Pääosa tuotannostani on keskittynyt tähtitieteeseen ja avaruustutkimukseen, mutta olen kirjoittanut myös…
Tutustu kirjailijaanSatu
Hovi

Uusimaa
Olen kirjailijana intohimoinen tiedon kerääjä. Kuljen kaikkialla muistilehtiö mukana, juhlissakin. Tästä johtuu, että kirjani ja luentoni sisältävät helppoja ja hauskoja…
Tutustu kirjailijaanKoko
Hubara

-
VTM Koko Hubara (s. 1984) on Ruskeat Tytöt Median perustaja, vapaa kirjoittaja, kääntäjä ja kirjoittamisen opettaja. Hubara on syntyperäinen vantaalainen,…
Tutustu kirjailijaanLiisa
Huhta

Pirkanmaa
Olen kirjoittanut nuorten, erityisesti lukiolaisten jaksamisesta toimittuani 13 vuotta lukion opinto-ohjaajana. Huolettoman opiskeluajan sijaan lähes puolet Suomen lukiolaisista on uupuneita.
Tutustu kirjailijaanVeli-Matti
Huhta

Uusimaa
Olen julkaissut esseekokoelmia, jotka käsittelevät elokuvahistoriaa ja kulttuurihistoriaa yleisesti. Lisäksi olen julkaissut niin ikään elokuvaan liittyvän, kaunokirjallisen fragmenttikokoelman. Avustan jatkuvasti…
Tutustu kirjailijaanSanna
Hukkanen

Pohjois-Karjala
Olen joensuulainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Sarjakuvieni pääosassa ovat myyttiset metsät, vanhat puut, sienet ja usein myös ihmiset. Tutkin teoksissani sekä…
Tutustu kirjailijaanHenrik
Huldén

Uusimaa
Jag har skrivit verskonst, sångtexter och biografier, jag kan berätta om skrivprocessen och om det detaljrika hantverket. Jag har uppträtt…
Tutustu kirjailijaanJohanna
Hulkko

Pirkanmaa
Kirjailijan työ on parasta, mitä tiedän. Romaanien kirjoittamisen lisäksi työskentelen kirjoittamisen ohjaajana Viita-akatemian kolmivuotisessa kirjoittajakoulussa Tampereella. Annan myös ateljeekritiikkiä. Olen…
Tutustu kirjailijaanVilja-Tuulia
Huotarinen

Uusimaa
Kirjoitan aikuisille ja nuorille, ja esiintyjänä olen kokenut. Kirjojeni teemoja ovat mm. nykyaika, sukupolvet, kieli ja puheen rekisterit, unelmat, odotukset…
Tutustu kirjailijaanMinna
Huotilainen

Uusimaa
Kirjassani Tunne aivosi kerron neurotieteen (aivotutkimuksen) uusimpia löydöksiä ymmärrettävällä tavalla ja siten, että ne ovat sovellettavissa tavalliseen arkeen päiväkodeissa, kouluissa,…
Tutustu kirjailijaanHenna
Huovila

Keski-Suomi
Romaanini Sielulintu on sekä nuorille että aikuisille soveltuva 1800-luvun Jyväskylään sijoittuva historiallinen romaani. Sen keskeisiä teemoja ovat suomalainen kansanusko ja…
Tutustu kirjailijaanAnnamari
Huovinen

Uusimaa
Olen kauppatieteiden tohtori ja esikoiskirjailija. Olen työskennellyt kielen ja viestinnän parissa tutkijana, opettajana ja kouluttajana ja olen taitava ja innostava…
Tutustu kirjailijaanEero
Huovinen

Uusimaa
Olen toiminut professorina Helsingin yliopistossa ja piispana Helsingissä. Katsomuksellista asiaproosaa olen kirjoittanut jo 30 vuoden ajan. Toivon vuorovaikutteista keskustelua ihmisenä…
Tutustu kirjailijaanPentti
Huovinen

Varsinais-Suomi
Mikrobiston sisältämät triljoonat mikrobit ovat aineenvaihdunnallisesti aktiivisin ihmisen elimistön osa. Suolistossa, iholla ja limakalvoilla eläviä mikrobeja voidaan kutsua ihmisen uudeksi…
Tutustu kirjailijaanKati
Huovinmaa

Uusimaa
Johdin useita vuosia taidemuseota. Esiintymiskokemus karttui sadoille ihmisille kohdennettujen avajaispuheiden, seminaarien vetämisen ja monien kohtaamisten myötä. Nyt työskentelen ammattimentorina. Työni…
Tutustu kirjailijaanNina
Hurma

Uusimaa
Olen helsinkiläinen sivutoiminen kirjailija ja koulutukseltani filosofian maisteri. Olen opiskellut kirjoittamista mm. Oriveden opistossa ja kirjallisuutta yliopistossa. Haluan kertoa tarinoita…
Tutustu kirjailijaanVuokko
Hurme

Uusimaa
Olen päätoiminen lastenkirjailija. Tuotantooni kuuluvat 0 – 12-vuotiaille suunnatut lastenkirjat: romaanit, kuvakirjat ja tietokirjat. Olen ohjannut useiden vuosien ajan vauva-…
Tutustu kirjailijaanJouni
Hynynen

Keski-Suomi
Keksintöjen tekeminen ja siihen liittyvät erityiskysymykset kuten immateriaalioikeudet. Kuinka suojaan ideani, kuinka haen patenttia jne. Pidän mielelläni myös työpajoja “keksi…
Tutustu kirjailijaanTuuli
Hypén

Varsinais-Suomi
Olen 1983 syntynyt turkulainen sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Olen julkaissut useita sarjakuva-albumeita vuodesta 2010 lähtien. Tunnetuin sarjakuvahahmoni citykettu Nanna on seikkaillut…
Tutustu kirjailijaanJuliana
Hyrri

Uusimaa
Olen virolaissyntyinen sarjakuvataiteilija, taidemaalari ja kuvittaja. Teoksissani olen kertonut viattoman pahuuden sävyttämästä lapsen maailmasta, kulttuurien välissä kasvamisesta, yhteenkuuluvuuden tunteen etsimisestä…
Tutustu kirjailijaanVille
Hytönen

Viro
Olen Tallinnassa asuva kolmekymppinen turkulaistamperelainen kirjailija, joka on käytännössä asunut joka puolella Suomea pohjoisinta lukuun ottamatta. Kieli on tärkein työkaluni…
Tutustu kirjailijaanGustav
Hägglund

Uusimaa
Aloitan kirjoittamisen vasta jos olen saanut aikaiseksi selkeän jäsentelyn, ettei samaa asiaa tarvitse käsitellä kahdesti. Kirjoitan purskeena, yhtä soittoa. Pyydän…
Tutustu kirjailijaanJukka
Häkkinen

Uusimaa
Olen koulutukseltani psykologian tohtori ja dosentti, ja olen tehnyt pitkän uran tutkimalla havaitsemisen ja ajattelun aivomekanismeja. Kirjassani Outojen kokemusten psykologia…
Tutustu kirjailijaanVirpi
Hämeen-Anttila

Uusimaa
Kirjoitan pääasiassa romaaneja, koska olen mieltynyt tarinoihin ja suuriin rakenteisiin, mutta olen myös kirjoittanut tietokirjatekstejä ja kääntänyt sekä kauno- että…
Tutustu kirjailijaanKaro
Hämäläinen

Uusimaa
Olen kirjoittanut kauno- ja tietokirjallisuutta aikuisille, lapsille ja nuorille. Toimin kirjallisuuslehti Parnasson vastaavana tuottajana, mikä antaa mainion näköalan suomalaiseen kirjallisuuteen.
Tutustu kirjailijaanMirja
Hämäläinen

Uusimaa
Olen julkaissut kaksi ihmissuhteita käsittelevää tietokirjaa. Ensimmäinen, Avoimet suhteet, julkaistiin vuonna 2020 ja se käsitteli kevyellä yhteiskunnallisella otteella monisuhteisuutta. Toinen,…
Tutustu kirjailijaanTuukka
Hämäläinen

Pirkanmaa
Olen monialainen kirjailija ja toimittaja, jolta on julkaistu yli kymmenen teosta tietokirjoista runouteen. Tietokirjailijana olen erikoistunut kulttuuriaiheisiin ja mielenterveyteen, ja…
Tutustu kirjailijaanAnne
Hänninen

Kanta-Häme
Vapaa kirjailija. Olen julkaissut 16 runokirjaa alkaen vuodesta 1978. Mukana yksi aforismiteos. Uusin runokokoelma Sepelkyyhkyt on ilmestymässä syyskuussa 2020. Erilaisia…
Tutustu kirjailijaanMarja-Leena
Hänninen

Uusimaa
Olen antiikin historian dosentti ja perehtynyt erityisesti antiikin Roomaan. Olen taustaltani tutkija, mutta olen kirjoittanut myös tieto- ja oppikirjoja. Olen…
Tutustu kirjailijaanPasi
Hänninen

Keski-Suomi
Olen jyväskyläläinen tietokirjailija ja opettaja. Ensimmäinen tietokirja Robotiikka ja tekoäly – johdatus aiheeseen julkaistiin vuonna 2022. Uusi keskittymistä ja siinä…
Tutustu kirjailijaanVeli-Pekka
Hänninen

Uusimaa
Olen toiminut 15 vuotta päätoimisena elokuva- ja Tv-käsikirjoittajana. Tunnetuimpia töitäni ovat elokuvat Varasto, Pieni pyhiinvaellus ja Joulukuusivarkaat. Olen osallistunut lukuisten…
Tutustu kirjailijaanVille
Hänninen

Uusimaa
Olen kokenut toimittaja ja tietokirjailija, joka mielellään luennoi/opettaa/osallistuu paneelikeskusteluihin/haastattelee taiteilijoita. Vahvimpiin erityisalueisiini kuuluvat kirjankansien lisäksi suomalainen nykysarjakuva, sarjakuvan historia ja…
Tutustu kirjailijaanAnna-Leena
Härkönen

Uusimaa
Kirjoitan proosaa, jonka tyylilaji on realistinen ja jossa on mustaa huumoria. Lisäksi olen teatteritaiteen maisteri, joten välillä myös näyttelen kirjoittamisen…
Tutustu kirjailijaanTarja
Härkönen

Uusimaa
Suomennan prosaa ja runoutta espanjasta ja portugalista. Olen ollut alalla vuodesta 1989. Erikoisalani on fado, eritoten fadosuomennokset.
Tutustu kirjailijaanAnna
Härmälä

Uusimaa
Gör jag en bok så måste jag ha berättelsen först. Jag har en grundberättelse i mitt huvud, och när den…
Tutustu kirjailijaanEva
Höglund

Varsinais-Suomi
Jag har skrivit tre barnböcker i serien om Kompisdeckarna. De är äventyrsböcker för barn i åldern 9-13. Följande bok…
Tutustu kirjailijaanOlavi
Hölttä

Varsinais-Suomi
Tein alkuperäisen työurani juristina loppuun vuonna 2013. Sen jälkeen opiskelin Turun yliopiston avoimessa yliopistossa luovaa kirjoittamista. Sain aineopinnot valmiiksi vuonna…
Tutustu kirjailijaanKatja
Ihamäki

Uusimaa
Olen koulutukseltani valtiotieteen tohtori (VTT) ja työskentelen yhteiskuntatieteen opettajana ammattikorkeakoulussa. Voisin kertoa Venäjästä, osallistua työpajoihin tai paneelikeskusteluihin.
Tutustu kirjailijaanAnni
Ihlberg

Uusimaa
Olen syksyn 2021 esikoiskirjailija ja kevään 2023 teatteritaiteen maisteri dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmasta Teatterikorkeakoulusta. Ajattelen olevani ensisijaisesti prosaisti, mutta…
Tutustu kirjailijaanKaisa
Ikola (Kaisa Viitala)

Etelä-Pohjanmaa
Julkaisin 1980-90-luvuila toistakymmentä lasten ja nuorten kirjaa, ja tein kymmeniä ellen jopa satoja kirjailijavierailuja kouluihin ja kirjastoihin ympäri Suomen, Virossa…
Tutustu kirjailijaanMarkus
Ikola

Keski-Suomi
Löysin itsestäni kirjailijan, kun oppilaani pyysivät minua kirjoittamaan kansiin kertomiani tarinoita. Syntyi Jasu-sarja, josta on julkaistu kolme ensimmäistä osaa. Jasun…
Tutustu kirjailijaanVeera
Ikonen

Uusimaa
Olen toiminut yli 20 vuotta mediassa käsikirjoittajana, ohjaajana, toimittajana ja tuottajana. Viimeiset viisi vuotta olen luotsannut nuorten osallisuutta ja rauhaa…
Tutustu kirjailijaanPirkko
Ilmanen

Uusimaa
Olen toiminut sanataideohjaajana, kirjastopedagogina ja kirjavinkkarina peruskoululaisten parissa yli 20 vuotta. Olen myös kirjallisuusterapia- ja lasten tunnetaito-ohjaaja. Näitä oppeja sovellan…
Tutustu kirjailijaanAnna Elina
Isoaro

Pirkanmaa
Olen julkaissut kolme runokokoelmaa sekä kaksi lastenkirjaa. Runoissani olen käsitellyt mm. identiteetin etsintää, matkustamista, äitiyttä ja surua. Lastenkirjani on kuvittanut…
Tutustu kirjailijaanMartti
Issakainen

Etelä-Savo
Aloitin parilla nuortenkirjalla, etenin romaaneihin, matkakirjoihin, henkilökuviin, kuunnelmiin ja vähän näytelmiinkin. Innostuin kotiseudun historiasta, perinteestä, musiikista ja sotahistoriasta, runoista, kristillisestä…
Tutustu kirjailijaanEmmi
Itäranta

Pirkanmaa
Kirjoitan romaaneja rinnakkain kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Suuntaan kirjani ensisijaisesti aikuisille, mutta ne ovat löytäneet paljon myös nuoria lukijoita.
Tutustu kirjailijaanAsko
Jaakonaho

Pirkanmaa
Olen kirjailijana erikoistunut todellisista henkilöistä kertoviin fiktiivisiin tulkintoihin. Uusin romaanini Kulta-aura kertoo taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspasta, jonka mukaan suomalainen korkeakulttuuri kukoisti…
Tutustu kirjailijaanPekka
Jaatinen

Pohjois-Pohjanmaa
Olen kirjoittanut 20 teosta (2000-2020), joista suurin osa on sotahistoriallisia romaaneja. Päätyöni on 5-osainen Lapin sota -romaanisarja. Kaksi romaaniani kertoo…
Tutustu kirjailijaanSatu
Jaatinen

Varsinais-Suomi
Olen Suomen johtava asiantuntija eurooppalaisten kuninkaallisten tutkija ja olen kirjoittanut aiheesta kolme tietokirjaa. Olen aikaisemmissa kirjoissani tutkinut myös kotimaista kuluttamista,…
Tutustu kirjailijaanOlli
Jalonen

Kanta-Häme
Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 1978. Sen jälkeen olen julkaissut parikymmentä romaania tai muuta proosateosta sekä kymmenkunta esitettyä kuunnelmaa ja näytelmää. Muutaman…
Tutustu kirjailijaanRiitta
Jalonen

Kanta-Häme
Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 1990. Siitä lähtien olen julkaissut tasaisin välein sekä romaaneja että lastenkirjoja, painopiste on ollut romaaneissa. Esseitä on…
Tutustu kirjailijaanVille
Jalovaara

Uusimaa
Olen Suomen poliittiseen historiaan erikoistunut dosentti ja tietokirjailija. Viime vuosina kirjani ovat käsitelleet Suomen sotahistoriaa. Olen kirjoittanut vuodesta 2007 alkaen…
Tutustu kirjailijaanIvanda
Jansone

Uusimaa
Olen Ivanda Jansone (s. 1982 Cēsis, Latvia), Helsingissä asuva ja työskentelevä kuva- ja sarjakuvataiteilija. Omissa tarinoissani sukellan syvälle omaan sisimpääni…
Tutustu kirjailijaanHenrik
Jansson

Varsinais-Suomi
Började som rocksångare, läser nu gärna egen text och försöker se mitt författarskap som en helhet.
Tutustu kirjailijaanTomas
Jansson

Varsinais-Suomi
Jag är en författare som hoppades kunna debutera redan i mitten av 1980-talet då jag som 20+are vann (den första)…
Tutustu kirjailijaanVehniäinen
Jarkko

Keski-Suomi
Kamala Luonto on tuttu sarjakuva monelle. Jarkko Vehniäinen loi vuonna 2002 tämän metsäneläinten maailmaan sijoittuvan sarjan, jossa ilves, kärppä, kettu…
Tutustu kirjailijaanPertti
Jarla

Uusimaa
Olen piirtänyt sarjakuvia Pahkasikaan ja muihin julkaisuihin vuodesta 1993. Luentovisualisointeja yritysvalmennuksiin ja muualle tein 1997-2007 erittäin paljon. Vuodesta 2007 on…
Tutustu kirjailijaanIda
Jauhiainen

Pirkanmaa
Opiskelen suomen kieltä Tampereen yliopistossa ja kirjoittaminen on ollut intohimoni lapsesta saakka. Vuonna 2020 valmistuin ylioppilaaksi ja sairastuin syömishäiriöön. Kirjoitin…
Tutustu kirjailijaanHelena
Jeppe

Pohjanmaa
Jag heter Helena Jeppe och är främst barnboksförfattare. Jag har arbetat många år i skolor och sett ett stort behov…
Tutustu kirjailijaanAnu
Joenpolvi

Varsinais-Suomi
Kirjoitan maalaisromanttista Rantakylä-sarjaa. Olen aloittanut kirjoittamisen yli viisikymppisenä ja se oli aluksi vain hupia ja harrastus. Kirjani ovat viihteellisiä ja…
Tutustu kirjailijaanHenna
Johansdotter

Pohjanmaa
Jag är Henna Johansdotter och min debut är den dystopiska science fiction romanen Glasvaggan. Mitt modersmål är svenska, talar flytande…
Tutustu kirjailijaanThella
Johnson

Ruotsi
Tukholmassa syntynyt ruotsinsuomalainen kirjailija, muusikko ja toimittaja. Suosittu, kokenut puhuja. Jag framträder på svenska och finska, gärna blandat. Ruotsiksi minut…
Tutustu kirjailijaanTyöpaja
joka on ihan hupusta

Uusimaa
Työpaja Ihan hupusta Pajan tavoitteena on innostaa lukemaan ja kirjoittamaan. Jani Kiiskilän Ihan hupusta -työpajassa työskennellään novellimaisen Huppu-tarinan kanssa ja…
Tutustu kirjailijaanLiila
Jokelin

Uusimaa
Olen valmistunut näytelmän kirjoittamisen ja dramaturgian koulutusohjelmasta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta kesällä 2021. Valmistumiseni jälkeen olen kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä muun muassa…
Tutustu kirjailijaanJonimatti
Joutsijärvi

Pirkanmaa
Olen väkevä esiintyjä, joka laulaa runojaan. Taustani on myös performanssitaiteessa. Olen myös keskusteleva esitelmöijä, joka on puhunut kuuntelemisen merkityksistä, Risto…
Tutustu kirjailijaanTeemu
Juhani

Uusimaa
Olen Pohjois-Karjalassa syntynyt, Helsingissä asuva kuvittaja, kuvakirjantekijä ja sarjakuvapiirtäjä. Teen kuvitustöitä sekä Suomeen että ulkomaille kansainvälisen kuvitusagentuurin kautta. Kuvitan pääasiassa…
Tutustu kirjailijaanMarko
Junkkari

Uusimaa
Julkaisin lokakuussa 2024 kirjan “Vallan linnakkeen viimeinen taisto”, joka kertoo vakuutusyhtiö Pohjolan valtataisteluista vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Pohjolan käänteiden lisäksi…
Tutustu kirjailijaanPekka
Juntti

Lappi
Olen kirjailija, toimittaja ja kolumnisti Tornionlaaksosta. Huomaan kaikissa töissäni kertovani usein tarinoita ihmisistä, luonnossa. Niin on lukuisissa reportaaseissani, Metsä meidän…
Tutustu kirjailijaanEsa
Juntunen

Uusimaa
Olen pitkän linjan talous/sijoituskirjailija- ja bloggaaja, joka on sijoittanut yli puolet elämästään osakkeisiin. Olen erityisesti kiinnostunut ja kirjoittanut sijoittamisen psykologisesta…
Tutustu kirjailijaanLaura
Juntunen

Pohjois-Pohjanmaa
Olen toimittaja ja kaksi teosta julkaissut kirjailija Pohjois-Suomesta. Työssäni olen erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Esikoisteoksessani Subutex-kaupungin kasvatit (Into…
Tutustu kirjailijaanNelly
Jurvelius

Uusimaa
Har skrivit mina böcker för jag behövt dem själv i mitt arbete som konstpedagog, konstterapeut och bildkonstnär. Dessa böcker är…
Tutustu kirjailijaanJarkko
Juselius

Päijät-Häme
Olen toimittaja (eläkkeellä) ja tietokirjailija. Olen työskennellyt Yleisradiossa ulkomaantoimittajana, Afrikan kirjeenvaihtajana ja politiikan toimittajana. Kirjailijavierailut liittyisivät lähinnä neandertalinihmisestä kertovaan lasten…
Tutustu kirjailijaanArto
Juurakko

-
Olen kirjoittanut kaikkea mahdollista, muun muassa runoja, oppikirjoja, historiikkeja, laululyriikkaa ja näytelmiä. Olen vieraillut kirjastoissa, oppilaitoksissa, tapahtumissa, vanhusten palvelukodeissa ja…
Tutustu kirjailijaanKersti
Juva

Uusimaa
Olen suomentanut englanninkeilistä kirjallisuutta yli 100 nimikettä, ennen muuta klassikkoja (Tolkien, Dickens, Shakespeare jne.). Olen opettanut suomentamista, luennoinut ja puhunut…
Tutustu kirjailijaanVenla
Jyrkinen

Lappi
Olen intohimoinen kirjoittaja, joka rakastaa etsiytyä asioiden ytimeen sanojen avulla ja kirjoittaa kauniiksi kipeätkin asiat. Olen suorittanut kirjoittamisen perus- ja…
Tutustu kirjailijaanJuha
Jyrkäs

Uusimaa
Olen aina ollut kiinnostunut kauhusta, fantasiasta, runoista, kansanperinteestä ja suomalaisesta muinaisuskosta. Nämä teemat sekoittuvat kaikessa tuotannossani saumattomasti yhtyeen. Olen julkaissut…
Tutustu kirjailijaanLaura
Jänisniemi

Pirkanmaa
Olen työskennellyt ruotsin- ja englanninkielisen kirjallisuuden suomentajana vuodesta 1995 lähtien ja täyttänyt kirjahyllyjä yhteensä jo lähes sadalla kauno- ja tietokirjallisella teoksella. Suomentamistani…
Tutustu kirjailijaanRaisa
Jäntti

Pirkanmaa
Runoteoksissani hahmottelen ihmisen toimintaa ääriolosuhteissa. Esikoisteokseni Läpilyöntikipu (2015) kertoo katoamisesta, kuolemasta ja sen hyväksymisestä. Grand plié (2018) vie ihmisen ruumiin…
Tutustu kirjailijaanRasaliina
Jänö

Uusimaa
Olen Järvenpäässä asuva kirjailija ja kuvataiteilija. Työni kietoutuvat yhteen sekä kuvallisesti, että sanallisesti. Lähellä sydäntäni on luoda tarinoita myös heille,…
Tutustu kirjailijaanJari
Järvelä

Kymenlaakso
Asun Kotkassa joen ja meren välissä ja olen kirjoittanut muun muassa romaaneja, novelleja, kuunnelmia, näytelmiä, librettoja ja matkakertomuksia seikkailuistani vuorilla.
Tutustu kirjailijaanOlli
Järvenkylä

Uusimaa
Olen pitkän linjan eräopas, retkeilytoimittaja ja tietokirjailija. Minulla on vuosikymmenten retkeilykokemus saaristosta pohjoisen perukoille. Rakkain kohde on Itä—Lapissa sijaitseva Urho…
Tutustu kirjailijaanSilja
Järventausta

Uusimaa
Esikoiskirjani ilmestyi vuonna 2006 Teokselta, minkä jälkeen kirjoittaminen on jatkunut tiiviisti, ja minulta on julkaistu useita proosarunokokoelmia. Olen esiintynyt runoilijana…
Tutustu kirjailijaanAnnukka
Järvi

Kymenlaakso
Olen vapaa toimittaja, kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja 90-luvun alusta. Olen työskennellyt myös Haminan kuntataiteilijana tehtävänä sanataiteen edistäminen (varhaiskasvatus, nuoret,…
Tutustu kirjailijaanAntti
Järvi

Uusimaa
Olen tietokirjailija, toimittaja ja yksi Long Play -verkkojulkaisun perustajista. Teokseni Minne katosi Antti Järvi? (Gummerus) kertoo kadonneesta isoisoisästäni ja muista…
Tutustu kirjailijaanElina
Järvi

Uusimaa
Olen tietokirjailijana erikoistunut käsittelemään elämän vaikeampia puolia, kuten psyykkistä sairastumista ja elämän rajallisuutta. Haluan kirjoissani antaa äänen heille, joiden ääni…
Tutustu kirjailijaanMarko
Järvikallas

Uusimaa
Marko Järvikallas (s. 1970 Lahti) www.markojarvikallas.com Olen helsinkiläinen kirjailija, dramaturgi ja teatteriohjaaja. Olen…
Tutustu kirjailijaanKatriina
Järvinen

Uusimaa
Kirjoitan kirjoja yhteiskunnan, kulttuurin ja psykologian alueilta. Olen kiinnostunut ihmisten erilaisuudesta ja identiteeteistä. Erityisen perehtynyt olen yhteiskuntaluokkiin ja niiden vaikutuksiin…
Tutustu kirjailijaanRaija
Järvinen

Päijät-Häme
Olen tehnyt elämäntyöni rahoitusalalla, pääosin esimiestehtävissä, mutta myös kouluttajana. 58-vuotiaana suoritin erä-ja luonto-oppaan ammattitutkinnon Muoniossa, sen jälkeen toimin muutaman vuoden…
Tutustu kirjailijaanTomas
Järvinen

Uusimaa
Tomas kommer från Borgå och till vardags jobbar han som vd för Folkhälsan Utbildning. Han är kulturproducent, doktor i musik…
Tutustu kirjailijaanAnu
Kaaja

Varsinais-Suomi
Tuotantooni kuuluu kolme romaania, novellikokoelma sekä runomuotoinen lasten kuvakirja. Teoksiani on kuvailtu mm. kauniiksi, groteskeiksi, häiritseviksi, queereiksi ja feministisiksi. Koulutukseltani…
Tutustu kirjailijaanTanja
Kaarlela

Pohjois-Pohjanmaa
Kirjoitan maaseudun ihmisistä ja elämästä omalla nimelläni sekä kirjailijanimellä Iida Aho. Olen toiminut vuosia kolumnistina, ohjannut pienimuotoisesti kirjoittajia, tehnyt kirjailijavierailuja…
Tutustu kirjailijaanVille
Kaarnakari

Uusimaa
Kirjoitan tarkkaan faktaan sidottua fiktiota Suomen historian tärkeistä tapahtumista. Tämä muoto antaa mahdollisuuden tarkastella tapahtunutta uudesta kulmasta. Olen tottunut esiintyjä…
Tutustu kirjailijaanJani
Kaaro

Uusimaa
Olen tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Olen kirjoittanut tietokirjoja, lasten tietokirjoja, kolumneja, esseitä ja tehnyt journalismia. Pitkän uran aikana kertynyt aiherepertuaari on…
Tutustu kirjailijaanSelma
Kaasinen

Australia
Olen koulutukseltani neurobiologi (FT), jonka tutkimustyö vei perheineen Australiaan vuonna 2004. Tutkijana kirjoitan paljon tieteellistä tekstiä englanniksi. Australiaan muutettua aloin…
Tutustu kirjailijaanSanna
Kajander-Ruuth

Uusimaa
Olen esikoisteoksen julkaissut tietokirjailija, jota kiinnostaa lähihistoria. Tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemat ovat lähellä sydäntäni. Mietin paljon sitä, miksi ihmiset…
Tutustu kirjailijaanMaija
Kajanto

Uusimaa
Olen taustaltani toimittaja ja viestinnän ammattilainen, nykyään päätoiminen kirjailija. Olen kirjailijana tuottelias ja suoraviivainen. Minun lajini on viihde ja nautin…
Tutustu kirjailijaanKari
Kakkonen

Uusimaa
Kari Kakkonen on 25 vuotta kouluttanut ja kirjoittanut aikuisille ohjelmistotestauksesta, mutta nyt Dragons Out -kirjansa julkaisun jälkeen hän on saanut…
Tutustu kirjailijaanMikko
Kalajoki

Varsinais-Suomi
Olen turkulainen ammattikirjoittaja, jonka vikkelästä kynästä syntyy niin lastenkirjallisuutta kuin romaaneja (rikoksilla tai ilman), lyhyempiä tekstejä väheksymättä. Tuotantoni tunnistettavia piirteitä…
Tutustu kirjailijaanHarri
Kalha

Uusimaa
Olen Helsingissä asuva tutkija ja tietokirjailija sekä kuvantekijä. Urani alkoi akateemisissa merkeissä, tutkijana taidehistorian saralla, mutta olen sittemmin profiloitunut tietokirjojen…
Tutustu kirjailijaanBen
Kalland

Uusimaa
Olen helsinkiläinen kirjailija, siviiliammatiltani it-alalla. Kirjoitan suomeksi ja ruotsiksi. Olen kertonut kirjoittamisesta ja vetänyt kirjoitusharjoituksia koululaisille ja ollut haastateltavana kirjakaupoissa…
Tutustu kirjailijaanKatja
Kallio

Uusimaa
Olen romaanikirjailija, jonka erityinen intohimo on historiallinen psykologinen romaani. Uusimmat teokseni kuvaavat epäsovinnaisten, ulkopuolisten naisten sielunelämää ja paikkaa suomalaisissa yhteisöissä…
Tutustu kirjailijaanMaaret
Kallio

Uusimaa
Olen kirjoittanut useita tietokirjoja, jotka käsittelevät mielenterveyttä, toivoa, rauhaa, tunteita ja ihmissuhteita. Lisäksi olen kirjoittanut lapsille rakastettuja kirjoja mm. tunteista…
Tutustu kirjailijaanTuuli
Kallio

Uusimaa
Olen Hyvinkäällä ja Hangossa asuva runoilija. Esikoisrunokokoelmani julkaistiin vuonna 2022. Sen aihepiiri on ammennettu henkilökohtaisista teemoista ja kirjoitettu minimalistisesti hai(na)ku-runomitalla,…
Tutustu kirjailijaanIiris
Kalliola

Uusimaa
Olen biologi ja tietokirjailija. Vuonna 2013 sain tunnustuksena Suomen tietokirjailijoiden myöntämän Tietopöllö-palkinnon. Siihen mennessä olin yleistajuistanut tietoa talvesta, luontoharmeista, mökkielämästä,…
Tutustu kirjailijaan