{ Tietokirjailijat }
yläkouluun ja lukioon

yläkouluun ja lukioon

Koulujen uudet opetussuunnitelmat korostavat monialaista oppimista, siksi tietokirjoilla on kouluopetuksessa entistä suurempi merkitys. Tietokirja voi innostaa tarttumaan kirjaan myös vähemmän lukevia. Kirjaa ei välttämättä tarvitse lukea kannesta kanteen, vaan on mahdollisuus tutustua itseään kiinnostaviin osioihin.

Tietokirjailijat sopivat oman alansa asiantuntijoina erinomaisesti syventämään oppituntien aiheita. Eri alojen asiantuntijat voivat vierailla esimerkiksi historian, maantiedon, biologian, kemian, fysiikan, yhteiskuntaopin, uskonnon, liikunnan, psykologian tai musiikin tunnilla.

Lisää tietokirjailijoita löydät vierailupalvelumme haun avulla.

 

Maria
Laakso

Pirkanmaa

Olen tietokirjailija ja kirjallisuudentutkija. Olen julkaissut runsaasti kirjallisuustieteellistä tutkimusta sekä nuorille suunnatun tietokirjan nimeltä ”Taltuta klassikko!” (Tammi, 2019). Teos johdattaa… ...

Tutustu kirjailijaan

Mikko
Toiviainen

Uusimaa

Hei, olen Mikko Toiviainen 29-vuotias helsinkiläinen nuorten tietokirjailija. Olen kirjoittanut yhdessä Ronja Salmen kanssa kirjan kirjoittamisesta (12 tarinaa kirjoittamisesta, WSOY)… ...

Tutustu kirjailijaan

Katriina
Järvinen

Uusimaa

Kirjoitan kirjoja yhteiskunnan, kulttuurin ja psykologian alueilta. Olen kiinnostunut yhteiskuntaluokista, ihmisten erilaisuudesta, marginaalisuudesta ja ulkopuolisuuden kokemuksista. Tunnen hyvin myös ryhmädynamiikkaan… ...

Tutustu kirjailijaan

Juha T.
Hakala

Keski-Pohjanmaa

Olen tietokirjailija, kasvatustieteen professori ja filosofi, joka on käsitellyt kirjoissaan kasvatuksen ja koulutuksen kysymyksiä, luovuutta ja tiedon hallintaa ja työelämän… ...

Tutustu kirjailijaan

Suni
Nina

Uusimaa

Nina Sunin ja Maiju Ristkarin ”Sukupuolena ihminen” -tietokirja on ensimmäinen nuorille suunnattu suomenkielinen teos sukupuolen moninaisuudesta ja transsukupuolisuudesta. Se on… ...

Tutustu kirjailijaan

Minna
Huotilainen

Uusimaa

Kirjassani Tunne aivosi kerron neurotieteen (aivotutkimuksen) uusimpia löydöksiä ymmärrettävällä tavalla ja siten, että ne ovat sovellettavissa tavalliseen arkeen päiväkodeissa, kouluissa,… ...

Tutustu kirjailijaan

Laura
Ertimo

Uusimaa

Ilmastonmuutos, antroposeeni, veden, valon ja pimeän kysymykset ovat keskiössä uusimmissa koko perheen tietokirjoissani. Mielenkiintoni kohdistuu erityisesti ihmisen ja ympäristön monimuotoiseen… ...

Tutustu kirjailijaan

Anna
Kortelainen

Uusimaa

Olen saanut tutkijan koulutuksen, ja tälle pohjalle olen rakentanut kirjailijantyöni. Kirjoitan siis enimmäkseen tietokirjoja, vaikka nyttemmin olen kirjoittanut asiaproosan lisäksi… ...

Tutustu kirjailijaan

Sari
Näre

Uusimaa

Kirjoittajapolkuni on kulkenut lehtijuttujen ja kritiikkien kirjoittamisesta 1980 -luvulla tutkijatyöhön 1990-2000 -luvuilla ja 2010 -luvulla olen keskittynyt tietokirjoittamiseen. Taustaltani olen… ...

Tutustu kirjailijaan

Mika
Wickström

Uusimaa

Aloitin nuortenkirjailijana 1990-luvun alussa ja olen sen jälkeen kirjoittanut proosaa niin nuorille aikuisille kuin aikuisillekin. 2000-luvun alkupuolelta asti olen kirjoittanut… ...

Tutustu kirjailijaan

Oula
Silvennoinen

Uusimaa

Olen Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja päätoiminen historian tutkija, jonka käsittelemät aiheet ovat tähän saakka liittyneet Suomen lähihistoriaan. Keskeinen… ...

Tutustu kirjailijaan