Marja-Liisa
Vilhunen

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset , Lukio/ammattikoulu , Yläkoulu

Kuvaus

Vietin aikuiselämästäni suurimman osan mielisairaalassa, sillä olen eläkkeellä oleva sairaanhoitaja. Valmistuin sairaanhoitajaksi 1969, erikoissairaanhoitajaksi 1972 ja jäin eläkkeelle 2008. Työskentelin Nikkilän, Kellokosken ja Harjamäen sairaaloissa sekä Kuopion Yliopistollisessa Sairaalassa. Opiskelin luovaa kirjoittamista ja suoritin HuK-tutkinnon 2011, sain lisäksi kirjallisuusterapiaohjaajan pätevyyden.
Hoitajan arkipäivä -tietokirja tuo näkyväksi hoitajan hiljaista tietoa. Työkokemukseni kertyi psykiatrisessa sairaanhoidossa, mutta kirjan hiljainen tieto potilaiden kohtaamisesta, kuuntelemisesta ja hyvästä hoidosta soveltuu kaikille hoitotyötä tekeville. Kirjassa kerron asioita, joita en olisi voinut tuoda julkisuuteen työaikanani, kritiikkini kohdistuu huonosti hoidettuun hallintoon. Hyvä potilashoito tarvitsee riittävän määrän hoitajia ja muita työntekijöitä. Kerron kirjassani hoitotyössä tapahtuneista muutoksista, työhyvinvointiin vaikuttavista asioista, näkymiä tulevaisuudesta ja annan neuvoja alalle tuleville ihmisille. Toivon kirjani herättävän keskustelua potilaiden ja henkilökunnan tarpeista.

Mitä teen vierailulla?

Vierailuilla kerron kirjani sisällöstä ja kirjoittamisesta. Lisäksi voin puhua hiljaisesta tiedosta sekä hoitajan työstä psykiatrisessa sairaalassa viideltä eri vuosikymmeneltä. Annan mielelläni vinkkejä hoitajiksi valmistuville, sillä näin työssäni paljon henkilökunnan pahoinvointia. Yhteisyön kehittäminen on tärkeää ja siksi kirjaani voisi käsitellä yhdessä työryhmissä. Kirjani kautta myös psykiatrisia laitoksia tuntemattomat ihmiset pääsevät näkemään lukittujen ovien taakse.

Tuotanto

Pukin pimeä puoli -joulukalenterikirjassa mukana, Juha Mäntylä (toim.) Reuna 2018
Runo 100 -runokirjassa mukana, Markku Heino (toim.) Reuna 2017
Hoitajan arkipäivä -tietokirja (Reuna 2016)