Janne Saarakkala

 Janne Saarakkala Lataa painokelpoinen kuva

© Toni Härkönen / Like

Helsinki

Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot
Kirjavinkkaus
Työpajat
Virtuaalivierailut
Juhlapuheet

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Olen helsinkiläinen kirjailija, teatterintekijä ja kokenut esiintyjä. Ystävällisin anarkisti, jonka voit kuvitella!

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset

Kuvaus

Olen kirjoittanut kaksi romaania ja osallistunut esseellä kokoelmaan. Kasvoin kirjailijaksi tehtyäni ensin parikymmentä vuotta teatteritöitä ohjaajana, käsikirjoittajana ja esiintyjänä.

Kirjoitan mielelläni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, tosin en aina. Queer on minulle myös muotoon liittyvä orientaatio: en pysy sen enempää esittävissä taiteissa kuin kirjallisuudessakaan yhdessä genressä tai yhdessä aihepiirissä. Pyrin vaistomaisesti siihen, että teos kuin teos on enemmän tai vähemmän hyppy tuntemattomaan. Rakastan esimerkiksi erilaisiin kulttuureihin ja ajankuviin sukeltamista. Sen lisäksi minulla on aina kana kynittävänä ajan, seksin ja kuoleman kanssa.

Toistaiseksi olen kirjoittanut juonellista proosaa. Seuraavaksi työn alla tieteisromaani ja omaelämänkerrallinen kirja.

Mitä teen vierailulla?

Puhun kirjojeni aiheista suomeksi ja englanniksi – mm. juurettomuudesta, uusioperheistä, perhesuhteista, seksuaalivähemmistöön kasvamisesta ja kuulumisesta, seksistä, aikakausien vaikutuksesta ihmiseen, lähihistorian ajankuvista 1970-luvulta nykypäivään.

Erityisalueita omien tuotosten lisäksi ovat esitettäväksi kirjoitettu teksti – esityskäsikirjoitukset, scoret, näytelmät, kuunnelmat– sekä sateenkaarikirjallisuus. Luennot tai työpajat edellämainituista aiheista käy.

Osallistun mielelläni keskusteluihin. Voin myös vetää niitä ja osallistaa yleisöä. Älä pelkää tehdä yllättävää pyyntöä! Inspiroidun siitä, kun pitää mennä mukavuusalueen ulkopuolelle.

Tuotanto

Kirjat:
Tuhannen taalan paikka, 2024, Like Kustannus
Jokin meissä valvoo, 2021, Like Kustannus (essee kokoelmassa)
Sen pituinen se, 2020, Like Lustannus

Näytelmiä:
Tulppaanikupla – pörssiromahdus ja rahan synty, 2018, Totem-teatteri
Suuri Humppamusikaali, 2010, Lappeenrannan kaupunginteatteri
Portrait of a New Worker, 2007, Todellisuuden tutkimuskeskus
Cape Town – miehenmetsästystä susirajalla, 1998, Teatteri Pieni Suomi

Kuunnelmia:
Lu Yun teekirja, 2017, Yleisradio
Valaskuunnelma, 2014, Yleisradio
Pohjois-Atlantin heilahdus, 2005, Yleisradio (kolmiosainen sarja)
Cape Town, 1998, Yleisradio
Amerikan portti – Honeymoon into the United States of America, 1996, Yleisradio