Tomi Norha

© Sasu Norha
Turku
Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot
Tulosta kirjailijan esittely ja tuotantotiedot. Voit hyödyntää koostetta vierailun markkinoinnissa.
Olen musiikinopettaja, joka on kirjoittanut kaksi historiallista romaania.
Kirjojeni kohderyhmä
Aikuiset
Kuvaus
En tiedä, onko olemassa tyypillistä kirjailijaa, mutta jos on, minä en ainakaan ole sellainen. Olen musiikinopettaja Turussa Luostarivuoren Lyseon lukiossa ja sivutoimisesti kirjoitan musiikkiarvosteluja Turun Sanomiin. Opettajana olen toiminut 26 vuotta, kritiikkejä olen kirjoittanut jo 29 vuotta. Kuten arvata saattaa, en ole enää ihan nuori, vaan 54-vuotias, ja kolmen aikuisen lapsen isä. 90-luvulla soitin työkseni rokkibändissä, Boycott-yhtyeen mukana tuli nähtyä kaikki silloiset Suomen keikkapaikat ja ulkomaillakin käytiin.
Koulutukseltani olen filosofian lisensiaatti (pääaineena musiikkitiede), ja musiikinopettaja (pääaineena musiikkikasvatus). Lisäksi olen opiskellut kotimaista kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista Turun yliopiston Mestarikursseilla, työväenopistossa ja Turun Kirjan talon Historiallinen romaani -kurssilla. Musiikki oli pitkään suuri intohimoni, mutta kun siitä tuli ammatti, tarvitsin uuden harrastuksen. Kirjallisuudesta tuli sellainen.
Mitä teen vierailulla?
Voin kertoa kirjoistani ja pitkästä matkastani kirjallisuuden parissa - minulla meni viitisentoista vuotta kirjoittamisen aloittamisesta julkaisuun. Voin myös kertoa musiikin ja kirjallisuuden eroista ja yhtäläisyyksistä.
Tuotanto
Lentotähti, 2025, Lector kustannus
Naarasperho, 2024, Lector kustannus