Ville Lähde
Lempäälä
Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot
Virtuaalivierailut
Tulosta kirjailijan esittely ja tuotantotiedot. Voit hyödyntää koostetta vierailun markkinoinnissa.
Ville Lähde on puhunut etenkin ympäristökysymyksistä sadoissa tilaisuuksissa yli 20 vuoden ajan.
Kirjojeni kohderyhmä
Aikuiset
Kuvaus
Ville Lähde (s. 1972) on Lempäälässä asuva tutkija, tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Hän on toiminut tutkijana, tietokirjailijana, niin & näin -lehden päätoimittajana sekä vapaaehtoisena lukuisissa kansalaisjärjestöissä. Kirjoituksissaan hän on käsitellyt ennen kaikkea ympäristökysymyksiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Hän on esiintynyt sadoissa tilaisuuksissa yli 20 vuoden ajan.
Vuonna 2013 ilmestyi hänen laajalti kiitetty teoksensa ’Niukkuuden maailmassa’ (niin & näin -kirjat), joka käsittelee luonnonresurssien niukkuutta sekä sen vaikutusta tulevaisuuden politiikan mahdollisuuksiin. Vuonna 2015 ilmestyi esseeteos ’Paljon liikkuvia osia’ (Savukeidas), joka ruotii yhteiskunnallisessa keskustelussa toistuvia vastakkainasetteluita, hedelmättömiä yleistyksiä ja yksinkertaistuksia. Häneltä on julkaistu yli 200 muuta kirjoitusta tieteellisistä artikkeleista kirja-arvioihin ja novelleihin asti.
Mitä teen vierailulla?
Luennon ennen kaikkea ympäristö- ja luonnonvarakysymyksistä sekä niiden vaikutuksista yhteiskuntaan, niin Suomessa kuin globaalisti. Ruoantuotannon tulevaisuuden kysymykset ovat nykyään yksi erityisaloistani. Kirjani 'Paljon liikkuvia osia' tiimoilta olen käsitellyt esiintymisissäni myös julkisen keskustelun ongelmia monesta eri näkökulmasta (sananvapaus ja sensuuri, mielipiteen ja tiedon ero, demokratiakäsitykset, tiedekäsitykset sekä esimerkiksi näkemykset kulttuurien eroista ja yhtäläisyyksistä).
Pidän sekä täyspitkiä luentoja että lyhyempiä esityksiä, ja keskustelu tai haastattelu kirjoitusteni teemoista sopii myös mainiosti. Luennoin ja keskustelen sujuvasti myös englanniksi.
Tuotanto
http://www.villelahde.fi/