Milla Keränen

 Milla Keränen Lataa painokelpoinen kuva

© Johanna Pohjavirta

Tampere

Kirjailijavierailut
Virtuaalivierailut

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Kirjoitan historiallisia romaaneja, ja innostun aina päästessäni puhumaan historiallisen romaanin taustatyöstä ja kirjoittamisesta.

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset

Kuvaus

Olen tamperelainen kirjailija, ja kirjoitan historiallisia romaaneja. Minut tunnetaan erityisesti Kaarneen varjo -trilogiasta, josta on ilmestynyt kaksi ensimmäistä osaa Kaarneen varjo (Avain, 2024) ja Kuunkiroajat (Avain, 2025). Kyseessä on 1700-luvun Suomeen ja Skotlantiin sijoittuva synkkäsävyinen romaanisarja.

Teen romaanejani varten paljon taustatyötä, ja kerron mielelläni romaanieni taustalla olevista todellisista tapahtumista ja henkilöistä. Esimerkiksi Kaarneen varjon taustalla on todellisia tapahtumia 1700-luvun Turusta ja Kuopiosta. Olen perehtynyt erityisesti 1700-luvun historiaan ja innostan mielelläni muitakin niin historian kuin kirjojenkin pariin.

Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri, ja kirjailijan työn ohella työskentelen kouluttajana. Varsinkin kouluttajan työni puolesta minulla on pitkä ja monipuolinen esiintymiskokemus, ja olen sujuva esiintyjä.

Mitä teen vierailulla?

Puhun mielelläni romaaneistani ja omasta kirjailijan työstäni sekä yleisemminkin historiallisen romaanin kirjoittamisesta ja taustatyöstä. Jaan mielelläni tarinoita romaanieni historiallisesta taustasta, todellisista ilmiöistä ja tapahtumista.

Romaanini käsittelevät usein vähemmän tunnettua historiaa, ja osaan kertoa mielenkiintoisella tavalla historian tapahtumista. Voin kertoa myös siitä, miten kirjailijana yhdistelen faktaa ja fiktiota, ja miten saan ideoita romaaneihini.

Kerron mielelläni myös tekemistäni matkoista romaanieni tapahtumapaikoille, kuten työn alla olevan trilogian maisemiin Skotlantiin. Puhun myös omasta polustani kirjailijaksi sekä työtavoistani.

Voin puhua itsenäisesti tai esiintyä haastattelijan kanssa.

Tuotanto

Kuunkiroajat, 2025, Avain
Kaarneen varjo, 2024, Avain
Kapteeni, 2016, Gummerus
Sisilian ruusu, 2012, Gummerus