Riitta
Jalonen

 Riitta Jalonen

© Riina Rinne / Tammi

Hämeenlinna

Kirjailijavierailut

Tulosta kirjailijakooste

Kirjaudu sisään tilataksesi kirjailijavierailuita.

Esiintymispaikat

Alakoulu , Yläkoulu , Kansalais- ja työväenopisto , Yliopisto ja korkeakoulu , Kulttuurikeskus tai taidelaitos , Seurakunta

Maakunta

Kanta-Häme

Kuvaus

Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 1990. Siitä lähtien olen julkaissut tasaisin välein sekä romaaneja että lastenkirjoja, painopiste on ollut romaaneissa. Jatkossakin aion keskittyä kirjoittamaan sekä aikuisille että lapsille. Suunnitelmissani on myös jatkaa esseiden kirjoittamista. Niitä on tähän mennessä ilmestynyt eri kirjoissa ja antologioissa.

Mitä teen vierailulla?

Olen puhunut yksin, mutta myös keskustellut haastattelijan kanssa. Tärkeimpänä aiheenani on ollut kirjailijan työstä kertominen sekä tietenkin omista kirjoista puhuminen. Olen valottanut kirjojeni taustoja sekä ominaislaatuani kirjailijana.

Tuotanto

Esikoisteos Enkeliyöt, (1990). Sen jälkeen useita romaaneja, mm. omaelämäkerrallinen Taudin syy (1996) sekä Runeberg-palkinnon voittanut Kuvittele itsellesi mies (2005). Ns. Tyttö-trilogia ilmestyi vuosina 2004-06 ja sen aloittanut teos Tyttö ja naakkapuu voitti Finlandia-junior palkinnon. Trilogian kuvat ovat Kristiina Louhen, joka on kuvittanut myös uusimmat lastenkirjat Aatos ja Sofia sekä Aatos ja Sofian meri.
Uusin romaani: Kuka sinut omistaa, Tammi 2013