Outi Hongisto
Lataa painokelpoinen kuva
© Petri Mast
Espoo
Kirjailijavierailut
Virtuaalivierailut
Tulosta kirjailijan esittely ja tuotantotiedot. Voit hyödyntää koostetta vierailun markkinoinnissa.
Dekkareista ja niiden kirjoittamisesta
Kirjojeni kohderyhmä
Aikuiset
Kuvaus
Olen kirjoittanut useita rikosromaaneja/dekkareita, muutaman lastenkirjan sekä yhden tietokirjan. Tietokirja on nimeltään Dekkarinkirjoittajan opas. Olen myös ohjannut Dekkarikursseja Omniassa, osa kursseista on toteutettu verkkokursseina.
Luen paljon dekkareita ja puhun mielelläni kirjoittamisesta sekä lukemistani kirjoista. Lukeminen sekä kirjoittaminen ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä niin rutiinina kuin taitolajinakin. Uskon, että olen saanut omalla innostuksellani monet kiinnostumaan lukemisesta tai jopa kirjoittamisesta uudelleen.
Mitä teen vierailulla?
Olen ollut sparraamassa erään kirjaston aloittelevaa kirjoittajaryhmää ja toisaalta myös vetänyt reilun tunnin mittaisia dekkarinkirjoittajille suunnattuja esiintymisiä.
Puhun mielelläni omista teoksistani (kuinka ne ovat syntyneet ja kuinka työskentelen käsikirjoitusteni kanssa) mutta ohjaan mielelläni myös muita kirjoittamisesta kiinnostuneita.
Tuotanto
Dekkarinkirjoittajan opas 2026, Myllylahti
Hylätyt lapset 2026, Docendo
Järjestely 2025, Myllylahti
Verkosto 2024, Myllylahti
Grynderi 2023, Myllylahti
Veljet Jälkeläinen 2023, Myllylahti
Veljet Younas 2022, Myllylahti
Veljet Amir 2020, Myllylahti
Sara matkalla Dubaissa 2017, Myllylahti
Sara matkalla Kaliforniassa 2015, Myllylahti