Katriina Ranne
Lahti
Kääntäjävierailut
Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot
Työpajat
Virtuaalivierailut
Juhlapuheet
Tulosta kirjailijan esittely ja tuotantotiedot. Voit hyödyntää koostetta vierailun markkinoinnissa.
Kirjailija joka käänsi ensimmäisen suomenkielisen antologian afrikkalaista runoutta
Kirjojeni kohderyhmä
Aikuiset
Kuvaus
Kirjoitan proosaa ja runoja, käännän runoutta ja tutkin sekä kirjallisuutta että maailmaa.
Minulla on hyvin monenlaista esiintymiskokemusta yli kymmenen vuoden ajalta: olen esimerkiksi opettanut afrikkalaista kirjallisuutta ja elokuvaa Lontoon yliopistossa ja Helsingin yliopistossa, esittänyt lastenrunoja päiväkodin pikkuisten ryhmässä, innostanut yläkouluikäisiä kirjoittamaan runoja ja tehnyt yhteisiä esityksiä tanssijoiden ja muusikoiden kanssa. Puolisoni kanssa tekemäni runovideo Jälkihehku voitti ensimmäisen palkinnon Runomaraton ry:n runovideokilpailussa vuonna 2019.
Olen julkaissut kaksi romaania ja kaksi runoteosta sekä yhden tietokirjan, joka perustuu swahilinkielistä nykyrunoutta käsittelevään väitöskirjaani. Lisäksi olen kääntänyt suomeksi ensimmäisen afrikkalaisen runouden antologian. Teos sisältää runoja noin sadalta afrikkalaiselta kirjailijalta, jotka edustavat 26 valtiota. Olen kääntänyt runot seitsemästä eri kielestä. Antologia sai YLEn Kääntäjäkarhu-palkinnon vuonna 2016.
Mitä teen vierailulla?
Voin esittää swahilinkielisiä runoja tai pitää runonkirjoitustyöpajan, kertoa kommelluksista afrikkalaisen runouden antologian kääntämisessä tai siitä, miten matkustin ympäri Argentiinaa tekemässä taustatyötä ensi vuonna ilmestyvää romaaniani varten. Voin antaa palautetta muiden teksteistä tai auttaa ryhmää kirjoittamaan runoja yhdessä. Olen joustava ja avoin uusille ideoille. Voin esiintyä yksin, muiden kirjailijoiden kanssa tai haastattelijan kanssa.
Tuotanto
Nosta minut ja laske yhteen, 2019, Ntamo
Miten valo putoaa, 2017, Gummerus
The Image of Water in the Poetry of Euphrase Kezilahabi, 2016, Suomen Itämainen Seura
Korallia ja suolakiteitä: afrikkalaisen runouden antologia, 2015, Poesia
Ohikulkijan tuoksu, 2014, Gummerus
Minä, sisareni, 2010, Nemo