Pinja Meretoja

 Pinja Meretoja Lataa painokelpoinen kuva

© Nina Wilenius

Helsinki

Kirjailijavierailut
Työpajat
Virtuaalivierailut

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Argentiinasta kuvittajaksi valmistunut värikäs kuvatietokirjailija, joka kannustaa etsimään itseään ja kunnioittamaan muita.

Kirjojeni kohderyhmä

Alakoulu , Alkuopetus , Päiväkoti/esikoulu

Kuvaus

Olen 40-vuotias kuvittaja, graafinen suunnittelija ja lastenkirjailija. Vuonna 2017 valmistuin Buenos Airesissa kuvittajaksi, jonka jälkeen olen kirjoittanut ja kuvittanut kaksi lasten kuvatietokirjaa. Teokseni pyrkivät saamaan lapsen kiinnostumaan aiheesta sekä kuvan että tekstin yhdessä rakentamalla tarinalla, johon on helppo sukeltaa. Olen tehnyt kouluvierailun Hämeenlinnan alakouluun Saimaannorppa teemalla (ensimmäinen kirjani) ja puhunut Helsingin kirjamessuilla puhelimen historiasta (toinen kirjani) vuonna 2022.

Mitä teen vierailulla?

Teemat lähtevät kirjoistani, eli joko Saimaannorppa ja sen suojelu tai viestinnällisen teknologian historia, eli mitä kaikkea löytyy nykyään älypuhelimesta (kirjoitusvälineet, kamera, radio, televisio, äänentoistolaitteet, pelikonsolit, tietokone ja netti). Kuvittamisesta ja visuaalisesta tarinankerronnasta yleisesti. Kummassakin tapauksessa käytän runsaasti kuvamateriaalia esitykseni tukena. Piirustus/kuvitus työpajat myös mahdollisia.

Tuotanto

Aikamatka – Miten telefoonista tuli älykäs, 2022, Tammi
Pullervo – Suuri kirja saimaannorpasta, 2021, Tammi