Sinikka Koyama

 Sinikka Koyama Lataa painokelpoinen kuva

Helsinki

Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot
Kirjavinkkaus
Työpajat
Virtuaalivierailut
Juhlapuheet

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Kirjoittamisen ja lukemisen haasteet hyvin tunteva kirjailija, joka kirjoittaa nuorille nuorten elämästä maustettuna maagisella realismilla.

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset , Lukio/ammattikoulu , Yläkoulu

Kuvaus

Olen yliopiston käynyt kirjailija, joka peruskoulussa kamppaili oppimisvaikeuksien kanssa. Luku- ja kirjoitustaitoni olivat lapsena todella heikot ja kolmannella jäin melkein luokalleni. Minut lopulta pelasti ihanat ja kannustavat opettajat sekä luokkakoon pieneneminen. Löysin myös rakkauden kirjoihin ja lopulta tulin itse kirjailijaksi.

Puhun mielelläni oppimisvaikeuksista ja niistä selviämisestä. Haluan kannustaa nuoria lukemaan ja ilmaisemaan itseään kirjoittamisen kautta, sillä uskon, että kaikista haasteista huolimatta aina on toivoa ja kukaan ei ole toivoton.

Olen aikaisemmin tehnyt opetustöitä ja toiminut myös museon oppaana, joten esiintymiseni on varmaa, selkeää ja johdonmukaista. Voin myös puhua selkokielellä ja asettaa esiintymiseni ja aiheeni yleisön tarpeisiin sopivaksi.

Mitä teen vierailulla?

Puhun mielelläni kirjoittamisesta ja lukemisesta, omista kokemuksistani kirjailijana, kirjan syntyprosessista ja kirjailijaksi tulemisesta. Puhun myös oppimisvaikeuksista ja niiden kanssa elämisestä. Tämä aihe on minulle tuttu, koska olen itse kamppaillut peruskoulusta asti lievän lukihäiriön kanssa.

Olen opiskellut yliopistossa kansatiedettä ja japanilaisen puolisoni kautta Japanista on tullut minulle kuin toinen kotimaani. Japanilainen kirjallisuus, runot ja sadut ovat erityisen lähellä sydäntäni. Olen myös hyvin kiinnostunut kulttuurien kohtaamisesta, jota olen tutkinut pro gradussani.

Työpajalla voin opettaa kirjoittamista, juonen rakentamista sekä tarinan henkilöiden luomista. Voin myös opettaa japanilaisten tanka-runojen kirjoittamista sekä puhua yleisesti japanilaisesta estetiikasta niin kirjallisuudessa kuin taiteessakin. Maalaan myös omien kirjojeni kansikuvat, joten voin myös opastaa kirjojen kansikuvien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tuotanto

Joka kurjen laulua kuuntelee, 2022, Basam Books Oy

Joka-trilogia