Kirjailijavierailujen peruutusehdot
Jos esiintyminen peruuntuu kirjailijasta riippumattomasta syystä myöhemmin kuin kaksi viikkoa ennen tilaisuutta, kirjailijalle korvataan puolet sovitusta palkkiosta. Tilaajalta laskutetaan myös jo syntyneet kustannukset, kuten esimerkiksi matkakulut ja palvelumaksu.
Jos esiintyminen peruuntuu force majeur -syistä (esim. kirjailijan sairastuminen, kokoontumisrajoitus), Lukukeskus pyrkii järjestämään vierailun toisena ajankohtana tai etsimään tilaisuuteen toisen esiintyjän. Jos korvaavaa esityskertaa ei ole mahdollista järjestää, ei kummallekaan osapuolelle synny oikeutta laskuttaa peruutetusta tapahtumasta.