Erja Tulasalo

 Erja Tulasalo Lataa painokelpoinen kuva

© Otava / Sami Mannerheimo

Porvoo

Kirjailijavierailut
Työpajat
Virtuaalivierailut

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Olen Erja Tulasalo, rohkean herkkä esikoiskirjailija. Esiintyjänä olen rauhallisen energinen ja omaan hyvät vuorovaikutustaidot.

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset

Kuvaus

Esikoisromaanini Oranssi puutarha julkaistiin syksyllä 2023, ja se oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoispalkinnon saajaksi.

Matkani kirjailijaksi on ollut pitkä, sillä haaveilin kirjoittamisesta jo teini-iässä. Kasvuympäristöni ei kuitenkaan tukenut luovuutta eikä varsinkaan kannustanut hakeutumaan luovan alan opintoihin. Hiljalleen rohkeuteni kasvoi ja olen opiskellut sekä kuvataidetta että luovaa kirjoittamista (kandityö Jyväskylään). Olen kouluttautunut myös ekspressiivisiin taideterapian ryhmänohjaajaksi.

Esikoisromaanini myötä minua on haastateltu kaksilla kirjamessuilla, Naisunionin järjestämässä tilaisuudessa sekä Näkövammaisten Kulttuuripalvelun kirjailijavierailussa. Olen luennoinut romaanini taustoista Metropolian AMK:ssa ja käynyt sen lisäksi esittelemässä kirjaa muutamissa muissa paikoissa.

Vierailujen teemat voivat kosketella mitä tahansa Oranssiin puutarhaan liittyviä teemoja, sen kieltä ja suhdetta tähän päivään sekä kirjailijan työtä ja taustaani.

Mitä teen vierailulla?

KIRJAILIJAVIERAILUT, LUENNOT Olen valmis puhumaan mm. näistä asioista:
- arvokonservatiivinen uskonyhteisö ja homoseksuaalisuus, vapaan kasvun mahdollisuuden tärkeys, romaanin kieli sekä muut esikoiseeni liittyvät asiat ja teemat
- kirjailijan työ ja taiteidenvälinen työotteeni
- kirjailijaksi voi tulla ns. takamatkalta

TYÖPAJAT
- Taiteidenväliset työpajat sanaa, kuvaa ja liikettä yhdistellen
- Identiteetin ja omanarvon tunnon vahvistuminen, kokeilevuus, sallivuus

Tuotanto

Oranssi puutarha, 2023, Atena
Kirjoitus teoksessa: Surunauhalla sidotut - Omainen ja itsemurha, 2007, WSOY
Sanoituksia nykykuoromusiikkiin, 2022