Tuttu kääntäjä on mieletön lahja

Lehtori Outi Ojan mukaan yliopiston kirjallisuuden kursseilla on pitkään luettu Liksomin teoksia. Opiskelijoita Liksomin tuotannossa kiinnostaa erityisesti hänen kielensä. Liksom on kotoisin Ylitorniosta, Suomen ja Ruotsin rajan tuntumasta. Monilla läsnä olevista opiskelijoista on kokemusta elämästä rajan molemmin puolin.

Kuinka kirjailijan juuret ja kielellinen ympäristö ovat vaikuttaneet hänen kirjoittamiseensa?

Liksom nostaa esiin äidinkielensä, Tornionjokilaakson murteen eli meänkielen, jota hän käyttää laajalti kirjallisessa tuotannossaan. Synnyinseudulle sijoittuu myös hänen uusin romaaninsa, syksyllä julkaistava Väylä. Hän kertoo viettäneensä viime aikoina paljon aikaa kotiseudullaan, vuosikymmenten tauon jälkeen.

Meänkielen ohella Liksom hyödyntää teoksissaan muitakin kielivariantteja. Kirjailija kertoo, ettei hänen sen kummemmin tarvitse miettiä, millaista kieltä henkilöhahmot puhuvat – kieli tulee henkilöhahmon kuvan mukana. Myös Liksomin tapa kirjoittaa monologiromaaneja juontaa juurensa kotikylään, jossa ”harrastetaan vain monologeja”. Hän toteaa, ettei hallitse dialogeja, sillä on syntynyt kulttuuriin, jossa yksi ihminen puhuu kerrallaan.

Kääntäjä Janina Orlov kertoo, ettei hän hallitse meänkieltä, mutta keskittyy kielen rytmiin. Saadakseen rytmistä kiinni hän lukee käännettävät tekstit ääneen. Hytti nro 6:n käännösprosessista Orlov kieltäytyi ensin kiireen takia, mutta tekstin kiinnostavuus sai hänen mielensä muuttumaan. Hän tiivistää työnsä Liksomin teosten parissa: ”Se on pelkkää iloa, se on nautintoa.”

Sota-ajan romaani ilman sotaa

Liksom kuvailee itseään intuitiiviseksi kirjoittajaksi, joka tekee jokaisen romaanin kohdalla suuren työn. Hän kertoo kirjoittavansa valtavan määrän materiaalia, josta suuren osan karsii pois kustantajan kanssa.

”Toisaalta ne voi pulpahtaa esiin uudessa kirjassa”, Oja ehdottaa.
”Ei voi!” Liksom nauraa. ”Ehkä sitten kuolinvuoteella.”

Opiskelijoita kiinnostaa kirjailijan pseudonyymin käyttö. Liksom kertoo, että halusi nuorena vältellä julkisuutta ja esiintymistä, ja pseudonyymi suojeli nuorta kirjailijaa. Esiintymisen hän aloitti vasta voitettuaan Finlandia-palkinnon kymmenisen vuotta sitten. Siihen saakka hän mieltää olleensa marginaalinen kirjailija, jolla oli tiivis mutta pieni lukijakunta. Ulkomailla Liksom sanoo olevansa edelleen melko vähän tunnettu, vaikka teoksia on käännetty paljon.
Tulevaa romaaniaan, Väylää, Liksom kuvaa vaellusromaaniksi, joka sijoittuu Lapin sodan aikaan. Se kertoo suomalaisten elämästä pakolaisleireillä Ruotsin puolella, ihmisen ja eläimen sekä ihmisen ja luonnon suhteesta. Liksom painottaa, että rintamalla teoksessa ei käydä.

Romaania varten hän on haastatellut ikäihmisiä, jotka ovat vasta viime aikoina alkaneet puhua muistoistaan. Liksom toteaa, että aihe on ollut läsnä suullisessa kulttuurissa, mutta siitä ei ole aiemmin ollut mahdollista kirjoittaa. Hän mainitsee myös, että lähivuosina etenkin naiset ovat tutkineet kotirintaman historiaa. Hän uskoo tällä olleen vaikutusta siihen, että aihetta on käsitelty kaunokirjallisuudessa viime aikoina enemmän.

Kirjailijan ja kääntäjän suhde voi muuttua ystävyydeksi

Orlov ja Liksom toteavat, että kääntäjät tekevät työnsä eri tavoilla. Liksom kertoo, että osa heistä kääntää Orlovin tapaan ilman apua, osa lähettää kirjailijalle kymmenien kysymysten listoja.

Orlov haluaa nostaa kääntäjän mainetta, mutta painottaa, ettei käännöstä olisi olemassa ilman alkuperäisteosta. ”Käännös on teos omassa oikeudessaan”, hän kiteyttää.

Sekä kääntäjä että kirjailija suhtautuvat penseästi tekstin kääntämiseen kohdekielen murteelle. Liksom sanoo, että hänen teostensa murteellista puhetta käännettäessä saatetaan käyttää esimerkiksi runollisia ilmauksia, jotka viittaavat maaseutupuheeseen. Orlovin mielestä murteelle kääntäminen tekee tekstistä teennäistä. ”Minulla on oma periaate, että en voi kääntää ruotsalaiselle murteelle. Ne ovat minun murteitani”, hän selittää. Hän näkee kääntämisen vuorovaikutuksena. Vaikka jotain alkuperäisteoksesta katoaisi, käännös voi tuoda tekstiin jotain lisää.

Kääntäjän urasta haaveileville Orlovilla on yksinkertainen neuvo: täytyy kääntää. Kiinnostua kielestä, lukea ja kääntää. Joskus lopputuloksesta hänen mukaansa huomaa, ettei käännettävä teos ole miellyttänyt kääntäjää. Hän suosittelee aloittamaan teksteistä, jotka aloitteleva kääntäjä itse kokee mielenkiintoisiksi.

Eräs opiskelija miettii, onko käännöstyön kannalta merkitystä, jos kääntäjä kääntää useamman kirjan samalta kirjoittajalta. Orlovin mukaan tutun kirjailijan kirjat muodostavat oman maailmansa. ”Kuin palaisi tuttuun tupaan”, hän sanoo. Kirjailijan näkökulmasta tuttu kääntäjä on mieletön lahja. Molemmat toteavat, että kirjailijan ja kääntäjän suhde voi muuttua ystävyydeksi.

– Kirjoittaja: Lukukeskuksen korkeakouluharjoittelija Ruska Salkosuo

Lue lisää FILIn ja Lukukeskuksen vierailuista. 

Tutustu Lukukeskuksen kirjailijavierailupalveluun.

Kirjallisuuden vientikeskus FILI edistää Suomen kirjallisuuden käännösten ilmestymistä maailmalla. FILI myöntää muun muassa käännös- ja painatustukia, kutsuu ulkomaisia alan vaikuttajia vierailuille Suomeen, osallistuu ulkomaisille ammattilaiskirjamessuille ja järjestää kursseja Suomen kirjallisuuden kääntäjille. Suomen kirjallisuus kattaa suomeksi, suomenruotsiksi ja saameksi kirjoitetun, Suomessa julkaistun kirjallisuuden. FILI on perustettu vuonna 1977 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteyteen ja saa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Kuvat: Liksom: Pekka Mustonen, Orlov: Katja Maria Nyman, FILI