Hanna Velling

 Hanna Velling Ladda en bild som kan publiceras

© Krista Keltanen

Helsinki

Författarbesök
Virtuella författarbesök

Skriv ut faktapaket

Logga in och beställ

Kirjoitan hyvän mielen kirjoja pilke silmäkulmassa, mutten kaihda vakaviakaan aiheita. Kerron mielelläni matkastani kirjailijaksi.

Målgruppen för mina böcker

Vuxna

Beskrivning

Kirjoitan feelgood-kirjoja, joiden tarkoitus on nimensä mukaisesti tuottaa hyvää mieltä. Tätä genrenä edustavat tuoreimmat kirjani. Kepeästä tyylistäni ja vauhdikkaista juonenkäänteistä huolimatta käsittelen kirjoissani myös vakaviakin asioita.

Aiemmassa tuotannossani keskiössä olivat erilaiset ihmissuhteet, sokkiero ja uusperheen ilot ja surut. Olen saanut runsaasti lukijapalautetta samanlaisia elämänvaiheita läpikäyneiltä sekä huumorini parissa viihtyviltä lukijoilta.

Minua on haastateltu TV:ssä, radiossa, lehtiin, kirjamessuilla, kirjapiireissä, Taiteiden yössä ja kirjakaupoissa.

Vad jag gör under besöken

Kerron mielelläni kirjoistani ja niiden syntyprosesseista. Minulle on luontevinta olla haastateltavana. Jo ennen julkaisemista harrastin kirjoittamista erilaisilla kursseilla ja pienryhmissä. Harrastajasta julkaisseeksi kirjailijaksi siirtyminen on huikea kokemus, mutta siihen mahtuu monenlaisia tuntoja. Myös tämä on aihe, jonka voi nostaa esiin vierailulla.

Produktion

Kirjosieppo, 2018, Bazar Kustannus Oy
Kutsumaton, 2020, Bazar Kustannus Oy
Välikausia, 2022, Bazar Kustannus Oy
Siivousta ja sydämen asioita, 2023, Bazar Kustannus Oy
Pieni puoti Punavuoressa, 2024, Bazar Kustannus Oy
Pikkupakkasia ruukkikylässä, ilmestyy joulukuussa 2024, Bazar Kustannus Oy

TIETOKIRJAT:
Avaruusmössöä ja muuta taikaruokaa - Kaartintorpan päiväkodin ruokahetkiä, Elo, Velling, Paasikivi, 2016, Nelli Paasikivi Oy KORPIA
11 minuutin kasvojooga, Airaskorpi, Keltanen, Velling, 2020, Cozy Publishing Oy

ANTOLOGIAT:
Reitillä, (useita kirjoittajia), 2017, HD Kustannus
7 kuolemansyntiä, (useita kirjoittajia), 2014