Aiju Salminen

 Aiju Salminen

Helsinki

Asiantuntijaluennot
Työpajat

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Kirjojeni kohderyhmä

Kuvaus

Olen freelancekuvittaja. Koulutukseltani olen animaatioalan medianomi, mutta olen työllistänyt itseni kuvittajana vuodesta 2005. Teen pääasiallisesti lehtikuvituksia, viimeiaikoina eniten Helsingin Sanomiin. Sen lisäksi teen lastenkirjakuvituksia. Olen kuvittanut selkokirjoja ja tehnyt sarjakuvia. Sarjakuvat olen kirjoittanut itse.

Törmään usein siihen, että ihmiset eivät tiedä mitä kuvittaja tekee. Se on mielestäni yllättävää, kuviahan on joka puolella. Pidän lastenkirjakuvitusten tekemisestä mutta myös sanomalehtikuvituksista, joidan aiheet ovat usein haastavia. Juttu saattaa sisältää asioita, jotka on vaikea ilmaista selkeästi kuvassa. Kuvitukset ovat mielestäni tärkeä osa viestintää. Haluaisin että kuvitusten arvostus lisääntyisi.

Mitä teen vierailulla?

Luentoja aiheesta
hahmosuunnittelu
lehtikuvituksen tilaaminen
kuvitus osana journalismia

Työpajat
hahmosuunnittelu (lapset ja nuoret)
lehtikuvitus (nuoret ja aikuiset)
ideasta kuvitukseksi (isommat lapset, nuoret ja aikuiset)

Tuotanto

JULKAISTUT KIRJAT
Kuvitukset Tittamari Marttisen lastenkirjaan Ikioma perheeni, 2014
Kuvitukset Märät Säpikkäät -kirjaan, Johnny Kniga 2013
Sarjakuva Raivoa ja lamaannusta kokooma-albumissa, Teos 2010
Potaatit, sarjakuva-albumi , Sammakko 2010
Kuvitukset Tittamari Marttisen nuortenkirjaan Välituntirakkautta, 2006
Kuvitukset Tittamari Marttisen lastenkirjaan Kassu vauhdissa, 2006

Lisäksi kuvituksiani on julkaistu mm. Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, levynkansissa ja julisteissa.

Osallistuminen lukuisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 2009 alkaen kotimaassa ja ulkomailla.