Markku
Turunen

Esiintymispaikat

Kansalais- ja työväenopisto , Yliopisto ja korkeakoulu , Kulttuurikeskus tai taidelaitos , Yritys tai kaupallinen tilaisuus , Seurakunta , Juhlat tai yksityistilaisuus

Maakunta

Pirkanmaa

Kuvaus

Olen kirjallisuuden seitsenottelija: romaaneja, novelleja, näytelmiä, esseitä, tv-käsikirjoituksia,
tietokirja ja kuunnelma. Olen halukas kokeilemaan kaikenlaista, niin eri lajeja kuin eri tyylejä lajien sisällä.

Romaanini ovat olleet fantasiaa, realismia, dokumenttia (koko- ja puoli-), vakavaa, koomista, esseististä, näkökulmaa, kaikkitietävää kertojaa, historiaa, tätä päivää, tulevaa sekä kaikkea tätä jopa yhdessä teoksessa ja itse tehdyt kuvat päälle (Juuston pimeä puoli). Tässä kohtaa kuuluisi sanoa, että konstailu ei saa olla itsetarkoitus, mutta en sano, sillä kokeilu ja leikki ovat kelpo motiiveja tehdä taidetta. Suurin osa romaaneistani on kuitenkin tasa-aineista, tyyliltään yhtenäistä, rakenteeltaan tiivistä perinteistä proosaa. Muotoseikat eivät ole kirjoittamisen ydintä, vaan sitä ovat kirjailijan näkemys ja eetos.

Mitä teen vierailulla?

Voin kertoa omasta tuotannostani, niin vanhasta kuin uudestakin. Muutamien kirjojeni historiallisista
henkilöistä kuten Kuikka Koposesta ja Joel Lehtosesta ja heidän muuttumisestaan romaanihenkilöiksi minulla on paljonkin sanottavaa. Tv-draaman kirjoittamisesta voin puhua niin teorian kuin käytännönkin näkökulmasta.
Pienten ryhmien kirjoitusharjoitukset tulevat myös kysymykseen.

Tuotanto

KIRJAT
Vaeltaja, Gummerus 2012
Juuston pimeä puoli, Gummerus 2010
Nokikkain : Hannu Hautalan elämä, Otava 2007
Löytötavaraa, esseitä, Gummerus 2007
Hyvä Joel, Gummerus 2006
Tikanpoika, Gummerus 2004
Ruudun takaa, Gummerus 2003
Vettä kevyempää, Gummerus 2001
Kuikka Koponen, Gummerus 1998
Kongonsaari, Gummerus 1995
Kaikki rakkauteni, novelleja, Gummerus 1991
Isäni on bluesmies, nuortenkirja, Tammi 1991
Sinä tai sun henkes, Gummerus 1988
Taivaan pikajuna, Gummerus 1986
Juoksupoika ja kyyhkynen, Gummerus 1984
Valmiissa maailmassa, Gummerus 1982

NÄYTELMÄT
”Näin unta kesästä kerran”. musiikkinäytelmä Joel Lehtosesta, Savonlinnan kaupunginteatteri 2002
Kuikka Koponen, Savonlinnan kaupungin 360-vuotisjuhlanäytelmä, Savonlinnan kaupunginteatteri 1999
Valheitten vangit, Joensuun kaupunginteatteri 1993

RADIO JA TELEVISIO
Pohjoisen taivaan alla, luontodokumentti,YLE / ARTE 2012
Vaimonsa mies -tv-sarjan työryhmä, TV2 2001
Puolisen sataa dialogikäsikirjoitusta Salatut elämät -tv-sarjaan, MTV3 1999–-2001
Elämän suola -tv-sarjan työryhmä, TV2 1996
Köyhät pojat, 3-osainen tv-sarja Sinä tai sun henkes -romaanin pohjalta Jussi Niilekselän kanssa, TV2 1991
Jäi kurmitsat henkiin, Radioteatteri 1984