Pia
Sakki

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset , Alakoulu , Alkuopetus , Lukio/ammattikoulu , Päiväkoti/esikoulu , Yläkoulu

Kuvaus

Yksi lapsuuteni suosikkipaikoista oli kirjasto, lempipuuhaanilukeminen ja piirtäminen.

Odotin aina innolla kirjastonhoitajan vinkkaamia uutuuksia. Oli hurmaavaa lukea uudenrapeaa kirjaa.

Yhtä rakkaita olivat ja ovat edelleen, kotihyllyn aarteet, moneen kertaan luetut vanhat hauraat kirjat.

Ystävien koulutoverini-kirjoihin listasin toiveammateikseni eläinlääkärin, näyttelijän ja arkeologin ammatit.

Kirjojen kuvitukset ja ulkoasu kiinnostivat, joten ilmoitin ryhtyväni myös kirjankansien tekijäksi.

Lopulta graafisen suunnittelun opiskelu Lahden muotoiluinstituutissa vuosina 1990-1995 sekä 1993 ja 1997 syntyneet lapseni innoittivat kuvittajaksi.

Arkeologia minusta ei sitten tullutkaan, ellei arkeologiaksi lueta kauan kadoksissa olleiden käsineiden, sukkien ja milloin minkäkin vaatekappaleen kaivauksia pyykkivuoren ja komeroiden uumenista.

Jokainen kuvitus(työ) on uusi innostava seikkailu. On ilo kuulua kuvittajien ja kirjantekijöiden monimuotoiseen joukkoon.

Mitä teen vierailulla?

Kerron miten kuvitukseni ovat syntyneet.

Tuotanto

LASTENKIRJALLISUUS
Hannu Hirvonen;
Rakastunut krokotiili, Tammi 2011
Harvapäinen hirvi, Tammi 2010
Tärisevä traktori, Tammi 2009
Murisevassa metsässä, Tammi 2007

Pia Perkiö;
Mummon kulta, Tammi 2008

Johannes Keltto;
Metka matkaa Tongaan, Tammi 2011

Lehtikuvituksia mm. Kotimaa, Tehy, Lastenmaa.