Olavi
Rytkönen

Kirjojeni kohderyhmä

Kuvaus

Olavi Rytkönen on suomalainen toimittaja ja ohjelmapalveluyrittäjä.

Rytkönen on tunnettu lukuista savon murteelle kääntämistään sarjakuvista (Asterix, Harald Hirmuinen, Lucky Luke) ja muista savonnetuista teksteistä (Mm.Apostolien teot ja Positiivisuutta savolaisittain) sekä Radio Savon ja Radio Sandelsin nimikko-ohjelmistaan.

Savontajan ura alkoi 1997 Asterix-sarjakuvan käännöskilpailun voitosta. Rytkönen ja Paula Antila Helsinki Mediasta palkittiin keväällä 1998 Kemin Sarjakuvapäivillä Lempi International -tunnustuspalkinnolla vuoden parhaasta käännösalbumista, Opeliksin Orjalaevasta.

Vuodesta 1990 vuoteen 1999 asti Rytkönen työskenteli vapaa-ajanohjaajana ja sittemmin yrittäjänä. Rytkösen toimialaan kuuluvat tapahtumajuonnot ja erilaiset ohjelmapalvelut. Toimittajana ja kolumnistina hän on työskennellyt vuodesta 2005 Iisalmen Kaupunkilehdessä ja sittemmin myös Savon Silmukka ja Kainuun Silmukka-lehdissä. Kolumnistina Rytkönen on 2000-luvun alussa toiminut myös Savon Sanomissa, Iisalmen Sanomissa sekä Warkauden Lehdessä. Vuosina 2008-09 Rytkönen työskenteli copywriter-toimittajana joensuulais-kuopiolaisessa Idealmainos Oy:ssä. Vuodesta 2012 Rytkönen on säännöllisesti kirjoittanut yrityskuvalehti Savon XPressiin ja kaupunkilehti New Media Tableen sekä musiikkijulkaisu MusaSavoon. Rytkönen on myös avustanut aktiivisesti Blues News -lehteä keikka- ja konserttiraporttien, henkilöhaastattelujen ja levyarvioiden kautta.

Rytkönen on ajanut aktiivisesti lavarunouden asiaa Suomessa ja toimittanut Liken kustantamana vuonna 2003 ilmestyneen teoksen Parhaat lavarunot – Johdatus Poetry Slamiin, osa 1, sekä toiminut mc:nä kaikissa Poetry slamin SM-loppukilpailuissa sekä useissa karsintakisoissa vuodesta 2001 alkaen.

Olavi Rytkönen on toiminut sekä Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät ry:n että Kuopio Festivals ry:n hallituksessa.

Mitä teen vierailulla?

Murrekäännökset, juontajan työ, kaupallinen viestintä

Tuotanto

Iskelmän Musta Kirja, Hai 2013
Normikeikka 2, Paasilinna 2012
Normikeikka 1, keikkatarinoita Suomesta, Paasilinna 2011
Lykky Luke, Lycky Luke savoksi, Egmont 2003
Parhaat lavarunot -Johdatus Poetry slamiin, osa 1, Like 2003
Apostolliin teot, raamattua savoksi, Aika Oy 2000
Apostolliin teot, raamattua savoksi, Aika Oy 2000
Haaralt Hurja, Harald Hirmuinen savoksi, Egmont 1998
Opeliksin Orjalaeva, Asterix savoksi, Helsinki Media 1997