Kalle Luotonen

Rauma

Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset , Lukio/ammattikoulu

Kuvaus

Olen eläkkeellä oleva (78v) kirjailija-ohjaaja-näyttelijä.
Olen kirjoittanut 36 näytelmää – 30 on esitetty ammattiteattereissa.
Näytelmiin olen kirjoittanut paljon laulunsanoja.
Olen kirjoittanut kokoelman verran kotiseutuaiheisia, historiallisia proosarunoja.
Olen kirjoittanut avainromaanin: luettavana Siltalassa – kohtalo ratkeaa tammikuussa.
Olen kirjoittanut myös teatteriarvosteluja ja taiteilijahaastatteluja.
Olen käsitellyt tekstiä koko elämäntyöni ajan: ohjaajana, näyttelijänä ja kirjailijana.

Olen saanut tunnustuspalkintoja, mm: Valtion näytelmäkirjailijapalkinnon, Tampereen Teatterikesän tunnustuspalkinnon ja Suomen näyttämötaiteen kultaisen ansiomerkin.
Vuodesta 2013 nautin Opetusministeriön myöntämää valtion ylimääräistä taiteilijaeläkettä.

Mitä teen vierailulla?

Näytelmän kirjoittamisesta oman työni pohjalta.
Olen syntynyt ja kasvanut pienessä syrjäkylässä: tunnen maaseudun ihmisen ja sen historian.

Voisin myös lukea proosarunoja kokoelmastani "Maalaistarinoita".
Niin myös kertomuksia - kertomuksen kokoelmastani "Lähellä maata".
Ne kertovat Satakunnan historiasta.

Tuotanto

36 näytelmää, joista 30 on esitetty ammattiteattereissa, mm:
Ukkonen pullossa. Tampereen Työväen Teatteri
Koskenhaltijan laulu. Porin Teatteri
Euran balladi. Turun kesäteatteri

Olen eläkkeellä oleva (78v) kirjailja-ohjaaja-näyttelijä.
Olen kirjoittanut 36 näytelmää - 30 on esitetty ammattiteattereissa.
Näytelmiin olen kirjoittanut paljon laulunsanoja.
Olen kirjoittanut kokelman verran kotiseutuaiheisia, historiallisia proosarunoja.
Olen kirjoittanut avainromaanin: luettavana Siltalassa - kohtalo ratkeaa tammikuussa.