Markus Laakso

 Markus Laakso Lataa painokelpoinen kuva

© Petri Damstén

Kuopio

Kirjailijavierailut
Asiantuntijaluennot
Kirjavinkkaus
Työpajat
Virtuaalivierailut

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset , Alakoulu , Lukio/ammattikoulu , Yläkoulu

Kuvaus

Olen vuonna 1976 syntynyt tietokirjailija, muusikko, toimittaja ja valokuvaaja. Olen erikoistunut etenkin musiikki- ja kulttuuriaiheisiin. Esikoistietokirjani käsitteli kansainvälisesti poikkeuksellisen hyvin menestyneen Amorphis-yhtyeen historiaa. Muusikkona olen julkaissut viisi täyspitkää albumia ja yhden EP:n Kuolemanlaakso- ja Chaosweaver-yhtyeideni kanssa. Olen kirjoittanut ja kuvannut freelancerina kymmeniin lehtiin ja lukuisille muille toimeksiantajille vuodesta 2004 saakka.

Pyrin tietokirjailijana kertomaan tarinan totuudenmukaisesti ja informatiivisesti mutta myös viihdyttävästi ja mukaansatempaavasti, sillä arvostan samoja piirteitä myös tietokirjojen lukijana.

Mitä teen vierailulla?

Puhun mielelläni niin kirjoistani kuin kaikesta populaarimusiikkiin tai kirjoittamiseen liittyvästä. Erityisosaamisalueeni on metallimusiikki, mutta minulla on laaja tietämys myös muunlaisesta musiikista.

Esiinnyn mielelläni paneelikeskusteluissa, haastatteluissa ja muissa kirjailijavierailuissa. Esiintymistyylini on rento ja asiallinen mutta myös hauska, jos tilaisuus sitä vaatii.

Tuotanto

Folk Metal Big 5 – Suomalaiset folk metal -jättiläiset, Like 2020
Amorphis – Die Officielle Biographie (Edition Roter Drache, 2016), saksankielinen käännös
Amorphis, Like 2015